maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vaihtoehto pääsiäisjälkkäri

Minä en ole koskaan innostunut mämmistä, enkä pashasta. Joten olen napannut jostain yläasteen valinnaiselta kotsantunnilta mukaani tämän pääsiäisjälkkärin jota on tullut syötyä kerran vuodessa, kun muut vetää mämmiä laatikko tolkulla. Mämmiin verrattuna oikein mukavan raikas jälkiruoka versio pääsiäisen näköisissä väreissä. Resepti riittää noin kuuteen jälkkäri kulhoon ja mitä kirpsakammasta pitää, sitä isompi sitruuna. Eli minulla yleensä iso!


SITRUUNA-RAHKAVANUKAS

4 liivatetta
1 iso sitruuna
2 dl kuohukermaa
2 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria
250g maitorahkaa

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Vatkaa kermaa vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokerit, sitruunan kuori ja rahka. Laita liivatteet hetkeksi kylmään veteen pehmentymään. Lämmitä kattilassa sitruunan mehu. Sulata liivatteet mehun joukkoon ja kaada seos varovasti koko ajan vatkaten kerma-rahkaseokseen.  Anna jähmettyä vähintään 3 tuntia. 

Kastike:
6 säilykepersikan puolikasta
2 rkl persikoiden lientä
1 rkl sitruslikööriä

Soseuta kastike sileäksi ja kaada vanukkaiden päälle juuri ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti