Ehkä maailman paras hirvipata

Meillä ollaan siitä onnellisessa asemassa, että pappa ja eno kuuluu hirviporukkaan ja yleensä talven aikana saadaan lahjoituksena ainakin pari pakastettua maistiaista kaadetuista hirvistä. Jos maistiaispalat suinkin ovat pataan soveltuvia, niin tämä resepti kaivetaan ehdottomasti esiin. Vaikka itse sanonkin, niin tämä hirvipata on ehkä maailman paras. Sitä on kehdannut tarjota niin belgialaisille, kanadalaisille, itävaltalaisille ja suomalaisillekin vieraille. Ainakin toistaiseksi se on myös kaikille uponnut todella hyvin, ja reseptiä ollaankin yleensä vailla. En muista mistä olen alkujaan reseptin napannut, mutta tämä on oman kaapin täytteiden ja mieltymysten mukaan muokattu. Olen välillä soveltanut gluteenitonta versiota lisäämällä maissitärkkelyksen kypsennyksen lopussa, mutta tämä vehnäjauhoinen versio on ainakin itselle se miellyttävin valmistustapa. Kunhan lihan on saanut putsattua ja ainekset pilkottua pata valmistuu päivän aikana ihan omia aikojaan uunissa ja sitä on helppo tehdä isollekin sakille.

Hirvipata

1 pkt pekonia

700g hirveä lapaa yms. pataan sopivaa lihaa

3 rkl voita

1 rkl öljyä

2 rkl vehnäjauhoja

1 iso porkkana

pala palsternakkaa

pala lanttua

3 pientä salottisipulia

1/2 punasipuli

10 katajanmarjaa

1 dl survottuja puolukoita

1 prk säilyke suppilovahveroita

3 dl punaviiniä

2 dl vettä

10 mustapippuria

suolaa

1 rkl soijaa

1 tl hunajaa

riistafondia

laakerinlehtiä

rosmariinia

timjamia

3 rkl omenahilloa

Pilko pekoni ja hirvi reiluhkoiksi paloiksi. Kuori ja pilko lanttu, porkkana ja palsternakka kuutioiksi. Kuori ja lohko sipulit. Ruskista lihat voi-öljy seoksessa pannulla pienissä erissä. Lisää ruskistamisen lopuksi jauhot, kääntele sekaisin ja siirrä lihat uunipataan. Lisää kaikki muut ainekset pataan, paitsi omenahillo. Tarkista, että nestettä on tarpeeksi ja lisää tarvittaessa viiniä, vettä ja fondia. Hauduta uunissa 150 asteessa kannen alla 4-6 tuntia, vähän lihasta ja uunista riippuen, kunnes liha alkaa olla mureaa. Lisää sitten vielä omenahillo, nosta uunin lämpö 180 asteeseen, jätä kansi pois ja anna padan ottaa vähän väriä vielä 10 minuuttia. Tarjoillaan perunamuusin kanssa, tai jos halutaan olla eksoottisia suomalaisia tuppipottujen kanssa. 

Onko tuppipotut muuten kuinka yleisesti käytössä oleva nimitys?

Sisustuksesta päänvaivaa

Mitenhän lie minä olen itseni tähänkin jamaan päästänyt. Olen kuitenkin aina pitänyt itseäni sisustuksen kanssa suht helppona ihmisenä. Olen kyllä tämän ihan oman asunnon ja viimeisen puolentoista vuoden aikana todennut ihan jotain muuta. En tiedä onko aiemmin tavarat olleet vain helpompi sijoittaa, mitä tässä uusimmassa vai olenko vain rantumpi, kun se onkin oma ja voi tehdä mitä haluaa. Johtui se mistä vain niin keittiön ja olohuoneen verhojen löytymisen jälkeen niiden huoneiden kanssa on pärjätty oikein hyvin.

Eteis-makkari akseli onkin toinen juttu. En muista moneenko kertaan olen kääntänyt makkarin järjestyksen ympäri. Niin pieneksi ja rajoitetuksi tilaksi (yksi seinä kaapinovia, toisella ikkunaa ja sähköpatteria ja kolmannella sisääntulo ovi...) on kuitenkin ihme, että sen on voinut tehdä niinkin monella tavalla. No kuitenkin tuon eteisaulan ja makkarin väliä on hiissattu vuorotellen lipastoa ja vanhasta ompelukoneesta tehtyä pöytää. Tällä kertaa TAAS nämä kaksi vaihtoi paikkaa. Samoin sänky päätyi TAAS eri seinälle. En vain tuppaa löytämään oikeasti miellyttävää järjestystä makkariin, enkä eteiseen. Viime kevään kuvissa lipasto ja pöytä olivatkin ihan toisin päin (täällä ja täällä).

Jostain syystä alan vain olemaan tämän kanssa jo epätoivoinen. Olen pyöritellyt huonekaluja ympäri paperille väsäämääni pohjapiirrustusta, omasta mielestä loputtomiin. Samoin kyllä noita oikeita painavia huonekaluja. Olen leikkinyt jo ajatuksella siitä, että palkkaisin jonkun sisustussuunnittelijan tekemään tästä kaikesta täydellistä ja toimivaa (koska juuri sitähän siitä tulisi). Samalla hän voisi kertoa, miten saataisiin kylppärin uskomattoman hirveästä lämminvesivaraajasta kaunis katsella. No onneksi opiskelijabudjetti ei sallisi sitä vaihtoehtoa, ja aviomies ei ehkä arvostaisi jos mälläisin hänen rahat sisustussuunnittelijaan. Hän kuitenkin tuntuu olevan aivan tyytyväinen mihin tahansa eteisen ja makkarin tilanteeseen. 

Miten FODMAP -kuurin kanssa kävikään?

Ja jotta päästään eilisistä bataattiranskalaisista mahdollisimman kauas, niin otetaan käsittelyyn FODMAP. Testasin FODMAPpausta 2015, ja mainitsinkin sen aloittamisesta täälläkin. En vain tainnut koskaan palata aiheeseen enää myöhemmin. Lähinnä, koska en oikein silloin tiennyt mitä minun olisi siitä sitten pitänyt sanoa. No nyt 2 ja puoli vuotta myöhemmin tiedän.

FODMAPpasin tuolloin muistaakseni tuota akuuttia-vaihetta noin kolmisen viikkoa. Eli latasin siis puhelimeeni Monashin yliopiston FODMAP-appin (joka on sen jälkeen päivittynyt, ja on kätsynä apuna jälleen), ja suljin ruokavaliostani pois kaiken, mitä sen mukaan ei saanut syödä. Lisäksi koetin syödä niitä pienempiä annoksia ja suhteellisen säännöllisesti päivän aikana. Kolmen viikon aikana huomasin, että aluksi vatsa turpoili aika ajoin.  Se ei kuitenkaan ollut enää samalla tavalla kovin kipeä mitä ennen. Lopulta turpoilukin oikeastaan loppui kokonaan.

Tuon kolmen viikon jälkeen aloitin kokeilu-vaiheen, jolloin ruokavalioonsa sai alkaa ottamaan takaisin aina yhden ruoka-aineen kerrallaan. Sitä testataan pari - kolme päivää (jos se siis sopii). Jos jokin taas ei sovi vatsaa rauhoitetaan taas muutama päivä ja kokeillaan jotain muuta. No, tuo kokeilu oli se, mikä kaatoi minulla tuon edellisen FODMAPpauksen. Testasin muistaakseni valkosipulia, sipulia, sieniä, pastaa, ruista ja mitähän kaikkea... Taisin kuitenkin jaksaa testata ehkä kuukauden verran, kunnes totesin sen olevan hyödytöntä. Yhtäkkiä yhtään mikään mitä söin ei turvottanut. Niinpä koko FODMAP-ruokien miettiminen pikku hiljaa jäi pois. Onhan elämä tälläiselle herkkuperseelle paljon mielekkäämpää, jos saa syödä missä, mitä ja milloin haluaa.

Viimeisen vuoden ajan olen kuitenkin huomannut, että vatsani on palannut siihen pisteeseen mistä lähdettiin. Huomasin sen ensimmäisiä kertoja työharjoittelussa ollessani reilu vuosi sitten. Ajattelin sen johtuvan ruuista, joita meille lounaalla tarjotaan. Varmasti laitoskeittiössä käytetään valmista ja lisäaineita. Turpoilu tosin tuntuu pikku hiljaa palanneen myös lähes joka päiväiseksi vieraaksi. Olenkin miettinyt jo hyvän aikaa, että FODMAP-kuuri saattaisi olla taas ihan hyvä idea rauhoittamaan tilannetta. Jotenkin vaan tuntui, että tarvitsen muun elämän kannalta rauhallisemman hetken, jotta onnistun karsimaan ruoka-aineita oikeasti. On nimittäin mahdotonta vierailla missään näiden kaikkien ruokarajoitusten kanssa. Viimeinen puoli vuotta onkin mennyt aika monilla synttäreillä, tupareilla ja muissa ruokajuhlissa, joten vatsa kyllä tietää syöneensä mitä sattuu.

Nyt on siis taas hyvä hetki kokeilla uudestaan FODMAPia. Ajattelin, että otan tälläkin kertaa asiakseni testailla ruoka-aineita, ehkä löydän tällä kertaa jotain, joka ei oikeasti sovi. Jos lipsun taas tässä vaiheessa, ei se mitään, se on varmasti jo helpottanut oloani taas joksikin aikaa eteenpäin. Ehkä kuuriluontoinen vatsan rauhoittaminen onkin itselle se parempi vaihtoehto (vaikka kerran vuodessa, kuka tietää). En tiedä miten tutkijat, lääkärit tai ravitsemusterapeutit väitteeseeni suhtautuisivat. Olen kuitenkin miettinyt, että olisiko yhtäkkinen kaiken sopiminen vatsalle johtunutkin vain siitä, että se vatsassa jylläävä tulehdus, joka FODMAPin akuutissa-vaiheessa rauhoitetaan oli tosiaan parantunut. Hyvin voiva vatsani sitten sietääkin kaikkia ruoka-aineita vallan hyvin, hetken. Se ei ärsyynny mistään yksittäisestä, kunnes vatsa taas pikku hiljaa joutuu tulehdustilaan, jolloin se taas ärtyy kaikesta mahdollisesta.

Cafe Piha

Siitä kun tässä blogissa on edellisen kerran mainittu jostain oululaisesta ravintolasta mahtaa olla ikuisuus. En mene vannomaan, mutta jos veikata pitäisi viimeksi on hehkutettu Tähtijätskiä, jota ei valitettavasti enää edes ole. No, sitä suuremmalla syyllä onkin ehkä hyvä käyttää jokunen sana Cafe Pihaan.

Cafe Piha on Antellin kahvila, muttei kuitenkaan ihan sillä perinteisimmällä konseptilla. Ainakin itsellä Antellin kahviosta tulee mieleen se Rotuaarilla ollut konditoria, jossa mummo käytti meitä joka kerta Oulussa käydessämme syömässä omenahyvettä, siihen päiväkahvin aikaan. Piha ehti olla vesivahingon takia kiinnikin heti, kun tykästyin siihen. Nyt se on kuitenkin ollut taas auki ja olen aina välillä piipahtanut siellä joko kaakaolla tai syömässä. Jotenkin Pihan sisustus ja tunnelma ovat niin miellyttävät, että kun alan kaupungilla miettimään haluavani kahvilaan se on nykyään yleensä ensimmäinen vaihtoehto. Muutamaan kertaan ollaan mietitty, että Piha olisi ihan mahtava illanvietto paikkakin vaikka perjantaina muutaman siiderin kanssa, mutta sinne asti ei olla vielä ehditty.

Miellyttävän ilmapiirin ja varmojen Antellin makeiden leivonnaisten ja jättimarenkien edelle omalla listalla menee kuitenkin tällä hetkellä yksi asia: bataattiranskalaiset. Voin toki olla väärässä, en ole ehkä testannut jokaisia Oulun bataattiranuja, mutta aika monia. Lisäksi olen yleensä vaativa ruokani suhteen, kuten jokainen minut tunteva tietää. Väitän kuitenkin, että Pihasta saa Oulun parhaat bataattiranskikset. Aiemmin olen syönyt siellä sekavasti suolaista vohvelia, erilaisia salaatteja ja jonkun burgerinkin. Kaikki edellä mainitut ovat olleet hyviä, mutta muutaman viime kerran olen kuitenkin suunnannut burgerille ihan niiden bataattien takia.

Madeira

Tarkoitus oli muistaakseni jotain mainita myös siitä joulukuun alun Madeiran matkasta. Kuvia tuli taas kahdella kameralla monta sataa ja todella kauniita maisemia jää tästä postauksesta pois hurjasti, koska tila ei vain riittäisi.

Ribeiro Frio

Matka alkoi hyvin, kun Madeiralla oli niin heikko keli, että päädyttiin Teneriffalle. Teneriffalta Madeiran yläpuolelle ja takaisin Teneriffalle yöksi. Huonosta startista huolimatta päästiin laskeutumaan Madeiran pinnalle jo seuraavana aamuna ja kotiuduttiin Santanan läheisyyteen vanhalle viinitilalle hotelli Quinta do Furaoon. Oikein mukava tukikohta pohjoispuolella saarta ihan täysin maaseudulla, josta oli hyvä sompailla autolla ympäri pientä saarta. Tykättiin kovasti olla, tässä hotellissa panostettiin kyllä asukkaiden viihtymiseen. Bilepaikka ei ole tämäkään, muutekin iso osa Madeiran matkaajista ainakin tuohon aikaan oli eläkeläisiä. Vaikka kyllä ainakin luontoa ja vaelluksia etsivälle löytyy nähtävää pidemmäksikin aikaa.

Quinta do Furao

Joulukuun alkupuoli ei ollut mitään lämpimintä aikaa saaren pohjoisemmalla puolella, mutta kyllä me silti uskallettiin uimaan lämmittämättömiin merivesialtaisiin ja matkakumppani tykkäsi, kun ei ollut liian kuuma. Ja kyllä itsekin vaelsi mieluummin hiukan viileässä. Ne kerrat, kun pyörähdettiin saaren eteläosissa olikin selkeästi kesäisempiä ja kyllä lentokoneessa kotiin matkatessa näkyi Funchalissa viikon viettäneitä ihan ruskettuneitakin kanssa matkustajia. Madeirahan on muutenkin täynnä ihan pieniä mikroilmastoja, joten sää voi olla melkein mitä tahansa. Kun ajelimme saarta ympäri saman päivän aikana oli ihan muutamien kilometrien heitoilla toisistaan reippaat 20 astetta ja aurinkoa, aivan todella sakea sumu, vuorilla mentiin pilvessä ja hiukan alempana vajaa 10 astetta lämmintä ja pientä pilveä.

Pico do Areeiro

Se mihin me viikko tuolla saarella tuhlattiin oli ennen kaikkea sen uskomattoman kauniin ja vaihtelevan luonnon katselu. Ensimmäisenä päivänä otettiin kiinni suoraan hotellin pihasta lähtevään kävelypolkuun, joka kulki yhtä vuorta alas merenrantaan ja toista ylös. Jo niiden kahden aivan vieretysten olevan vuoren reunoilla huomasin eron kasvillisuudessa: toisella puolen kasvoi kaktusta ja toinen oli paljon vehreämpi. Pari seuraavaa päivää pidettiin hallussa pientä ja aivan liian tehotonta Fiat Pandaa, eihän se tahtonut jaksaa nousta niitä mahdottoman jyrkkiä serpentiini teitä edes ylös. Tuossa Santanan liepeillä yöpyessä auto kuitenkin helpottaa huomattavasti kulkemista, toki bussillakin pääsee johonkin, mutta voi tulla ja mennä oman aikataulun mukaan. Jo parissakin päivässä saarta ehtii nähdä aika kivasti vähän joka kulmalta. Se on kuitenkin niin pieni ja halutessaan voi nopeuttaa ja helpottaa elämäänsä pikateillä, jotka menevät tunneleista vuorten läpi. Se ei ole kuitenkaan välttämättä se kaikista hauskin tai vaikuttavin reitti.

Autoillessa kävimme katsastamassa myös yhden Levadan. Suurin osa levadoista lähtee pisteestä A ja päättyy B:hen, joten auton kanssa ne ei ole kaikista helpoimpia, koska auto jää A:han. Halusimme kuitenkin käydä katsastamassa jonkun ja löysimmekin ihan lyhyen Levadan Ribeiro Friolla Balcoesilla. Kävimme myös muutamissa etelärannikon kaupungeissa ja pohjoisessa tutustumassa saaren syntyyn ja laavakäytäviin. Ajeltiin myös vuoristossa maailman sakeimmassa sumussa ja oltiin varmoja, ettei ehditä koskaan pois, kun jokainen tie jolle lähdettiin oli syystä tai toisesta suljettu. Porto Monizissa kävimme katsastamassa ne merivesialtaan. Minulla oli käsitys, että merivesialtaat olisi aika usein maksullisia ja tosiaan lämmitettyjä, mutta Porto Monizista bongattiin ihan "luonnontilassa" olevat altaat uimiseen.

Porto Moniz

Yhtenä päivänä pidimme välipäivän ja tutustuimme lähemmin viereiseen Santanan-kylään, josta löydettiin todella pieni ja epäilyttävän näköinen mutta hyvä ravintola. Muutenkin tykästyttiin bataattileipään ja limpetteihin. Paljon muutapa siellä ei kiinnostavaa ollutkaan, mutta kävimmepähän kävelemässä ja katselemassa. Samaisena päivänä ehdimme mukaan edes yhteen hotellin joka ilta ilmaiseksi järjestämään ohjelmanumeroon, joka sattui olemaan tällä kertaa Poncha-kurssi. Opettelimme siis käytännössä paikallisen alkohojuoman tekoa: jokainen kurssille osallistuva sai kokeilla ponchan tekoa kannullisen verran, jokainen sai maistaa ja lopulta jokainen olikin aika humalassa. Mutta se oli ihan hauska huili-päivän ohjelmanumero.

Haluttiin käydä tekemässä vähintäänkin se yksi kunnon Levada-vaellus. Pähkäilyjen ja valinnan vaikeuden jälkeen parhaiten aikatauluihin opastetuista vaelluksista passasi 25 Fontes. Periaatteessa ollaan yleensä hyvinkin omaan tahtiin mielellään menijöitä ja arvostetaan tilaisuutta valokuvata (ihan liikaa) ilman, että muu porukka pyörii kuvissa. Siitäkin huolimatta opastettu retki tuntui helpoimmalta kulkemisten kannalta. Lopulta se myös osoittautui aivan mielenkiintoiseksi, kuulimme nimittäin tosi paljon Madeiran luonnosta ja Levadojen historiasta, jota ei olisi muuten saanut selville. 25 Fontes vaellusreittinä oli minusta ihan suhteellisen helppo. Jos polvissa on vikaa on portaita matkalla paljon, eikä välttämättä miellyttävä kulkuisia, mutta muuten polut oli helppo kulkuisia ja korkean paikan kammoinenkaan ei joutunut pelkäämään. Reittiin sisältyy kuitenkin 800m pitkä täysin pimeä kostea tunneli joka vie saaren pohjoispuolelta eteläpuolelle, joten taskulampulle oli tarvetta.

Viimeisenä kokonaisena päivänä suunnistettiin vielä bussilla (tai se oli tarkoitus, saimme kyydin lopulta eräältä saksalaiselta pariskunnalta ihan vahingossa) tekemään tuliaisostokset Funchaliin.

Bol, Kroatia

Silloin aiemmin syksyllä jäi tämä reissuteksti kirjoittamatta, kun säntäsi taas suoraa päätä matkalta harjoitteluun. Nyt taas päällimmäisenä mielessä on jo uudempi Madeiran reissu, mutta palataan nyt edes muutaman lauseen ja kuvan voimin myös sinne syyskuiseen Kroatiaan.

Eli me lennettiin Splitin läheisyyteen ja siitä bussin, lautan ja bussin avulla Bracin saarelle Bolille. Bol ei ole mikään bilehileen kohde, mutta jos halusi lähteä vain aurinkoon kerä äidin ja siskon, ja rentoutumaan niin se on oikein mukava kohde. Lapsiperheet varmasti viihtyvät myös. Rannat on saarella pääosin kivikkoisia, mutta vesi on lämmintä. Meidän hotellilta oli reilun kilometrin kävely Zlatni Ratin rantaan, joka onkin ilmeisesti isokin nähtävyys Kroatiassa kultaisine rantoineen, eikä siellä kivet uimista kyllä haitanneetkaan. Aurinkotuoli ja -varjo olisi maksanut jotain, mutta aivan hyvin aurinkoa otti pyyhkeen päällä rannalla tai aurinkoa pakeni rantabaarin varjon alle.

Olin ajatellut, että kävisin myös kiertelemässä Splitin vanhaa kaupunkia, mutta Bolilta mantereelle pääsy oli ainakin tuohon aikaan vuodesta niin vaikeaksi tehty, että luivutin. Sisko otti katamaraanin ja sompasi suoraan Bolilta Splitiin shoppailemaan, mutta Spilitissä oloon jäi aikaa vain muutama tunti, varsinkin kun paatti oli vielä tunteroisen myöhässä aikataulusta. Itse en siis viitsinyt lähteä katsastamaan Splittiä niin kiireisellä aikataululla. Manner-Kroatian tutkiminen jäi kyllä mietityttämään jatkoa ajatellen.

Vaihdoimme maisemia kuitenkin yhden päivän ajaksi ja kävimme risteilemässä Hvarin saarella. Laivamme parkkeerasi Hvarin satamaan ja siitä käveleskelimme ja nuuskimme kaupunkia ympäriinsä. Ihan mukava hieno kaupunki kapeine kujineen ja portaikkoineen. Ei siellä mitään suuria nähtävyyksiä ollut, kauniita maisemia ja linnoitus kaupungin päällä, mutta ihan miellyttävä päiväreissu muihin maisemiin.

Brac oli ihan miellyttävä rauhallinen pikku saari, jonka kiertää näppärästi autolla hyvinkin nopsaa. Otimme autoillen päiväreissun ja ehdimme hyvin käydä useammassakin kylässä, stopata uimaan ehkä saaren ainoalle kunnon hiekkarannalle, ja käydä katselemassa maisemia saaren korkeimmalla huipulla. En itse ole mikään etelän kapeiden teiden fani, mutta istun mielelläni kyydissä. Bracilla vielä kuvittelin, että osa teistä oli hiukan pelottavankin kapeita ja mutkaisia, mutta muutin mieleni, kun olen nyt kokenut myös Madeiran tiet. Bracilla on mukava ajaa ympäri saarta, jos ei yritä Supetariin, johon on mahdoton päästä keskustaan. Ja jos sattuukin pääsemään sinne,  niin ainakaan parkkia ei löydy, joten käytä aikasi paremmin: katsellen maisemia ja pienempiä kaupunkeja.

Kaiken kaikkiaan Kroatia kahden saaren kokemuksella oli kaunis ja siisti maa, jossa mielellään tutkisi luontokohteita enemmänkin. Mukaan tuomisiksi lähti lähinnä oliiviöljyjä (etenkin maustetut olivat tosi hyviä).

Kohti syksyä ja mietteitä viimeisestä opiskeluvuodesta

Aamupäivällä ulos katsellessaan on pimeää ja taivaan täydeltä tulee vettä, alkaa kyllä tuntua vähän syksyiseltä. Kesätöiden loppuminen ja ensimmäiset nettiluennot kertovat ihan samaa, taas olisi edessä se ikävin aika vuodesta. Olen niin kateellenen sillekin ystävälle, jonka mielestä syksy on ihanaa aikaa, kun saa masentua ihan rauhassa kotona, kutoa villasukkia, eikä tarvi mennä minnekään. Kunpa osaisin nähdä siinä pimeässä jotain ihanaa! Ensimmäinen ajatus tälläisenä aamuna on, että tulee syksystä pitkä, jos nyt jo näyttää tältä.

Onneksi meillä on silti edessä vielä ennen opiskelujen viimeisen rutistuksen alkua yksi viikko aurinkoa. Auton keula suunnataan ylihuomenna kohti Helsinkiä. Matkalta nappaan mukaan siskon ja äidin ja lennetään Kroatiaan. Sillä auringon ja lämmön määrällä toivottavasti jaksaa yli pimeän ja sateen, viimeisen työharjoittelun ja ennen kaikkea sen raskaimman, opinnäytetyön. Mitään muuta meillä ei sitten enää olekaan. Opinnäytetyö käynnistyi virallisesti viime viikolla, vielä pitäisi saada itseään niskasta kiinni suunnitelman kirjoittamisen aloittamisen kanssa... 

Opinnäytetyössä keskitytään histologisiin värjäyksiin

Ajatella, että pian me jo valmistumme. Aluksi tuntui, että tämä ensimmäistä kertaa kokeiluna alkanut etäopiskelu-tyyppinen bioanalyytikko koulutus on yksi vitsi, josta ei valmistuta koskaan miksikään, kirjekurssi, jolla ei ainakaan töitä löydy. Nyt kuitenkin loppusuoralla alkaa jo tuntumaan, että ehkä tämä olikin normiopintoja parempi vaihtoehto, ehkä itselle raskaampi, mutta myös vapaampi. Eniten pidän siitä, että olemme olleet niin paljon työelämässä. Nyt alkaa jo muutamien kesätöidenkin jälkeen olemaan sellainen olo, että kyllä minä jotain olen oppinut ja jopa ymmärrän mitä olen tekemässä. Joten kyllä tästä varmasti vielä päteviä bioanalyytikkoja tulee! Töitäkin vaikuttaa olevan ihan pilvin pimein, ainakin jos on työmatkassa valmis joustamaan sen 100 km.