perjantai 6. tammikuuta 2012

Kamera kuumeilua

Olen taas kerran onnistunut tartuttamaan itseeni kamera kuumeen. Ja tällä kertaa vieläpä osaan paikantaa sen ihan täysin muutamaan telkkarissa pyörivään mainokseen, olenko mä yleensä ollut näin vietävissä?
Mulla on ilmeisesti joku ihan ääretön pakkomielle kameroihin, oon nimittäin vaihtanu viimesen viiden vuoden aikana kameraa useammin kuin talvikenkiä...

Antti omistaa järkkärin joten luulisi, että sillä pärjättäisi tässä taloudessa ihan hyvin. Lisäksi ehkä helposti mukana pidettävä simppeli pokkari, mutta ei! Ostan lähes joka kerta jonkun muka hienon jonka avulla pääsisin lähemmäs järkkäriä ilman sen järkyttävän kokoisen järkkärikameran haittoja . Kuitenkin paras korvike tähän asti on tainnut olla toinen digi-kamerani. Useamman vuoden takainen normia isompi pokkarikamera superzoomilla ja vähän paremmilla ominaisuuksilla, siihen aikaan. Koko vain oli liian iso minun mielestä, joten se meni vaihtoon. Välissä saattoi olla jotain kunnes eräs ixus palveli minua vajaat pari vuotta, ennen nykyistä Canonin Power Shot SX130IS. Joka minun oli ihan pakko saada vajaa vuosi sitten. Lähinnä koska ajattelin, että se olisi korvaava sille edellä mainitulle vain pienemmässä koossa ja muutaman vuoden edistyneempänä. No ei ehkä ollut, mutta ihan jees lelu, tähän asti.


www.sony.fi


Nyt on vaan mainostettu näitä peilittömiä järjestelmäkameroita! Ja kaikista eniten olen ihastunut tähän Sonyn Nex:iin. Kokeilin sitä käteeni ja se oli niin kivan pieni ja kevyt. Mutta kuitenkin sen pitäisi olla aika lähellä normi järkkärin tasoa. Ainakin mitä olen lueskellut. Siitä en ole vielä ihan sata varma onko tämä uusi nex 7 se oikea vai ehkä edellinen nex 5, tuosta aiemmasta löytyy enemmän käyttökokemuksia, ja ainakin ne olivat vakuuttavia. Aina kun uudempi ei ole se parempi, kuitenkaan...

Nyt pitäisi vain pohtia ostanko tämän vai mitä teen? Jos olisin ihan alun alkaen panostanut ja ostanut kunnon järkkärin, samalla raha määrällä minkä olen tunkenut kameroihin joita käytän vuoden tai pari ja kyllästyn, olisin nyt hyvän järkkärin ja useamman objektiivin onnellinen omistaja. Mutta minähän en toimi aina kovinkaan järkevästi. Joko nyt olisi sen aika? Onko järkevämpää ostaa uutta teknologiaa joka ainakin vaikuttaa toimivalta vai valita vanhaa teknologiaa hyödyntävä varmasti toimiva?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti