perjantai 6. huhtikuuta 2012

Jolier hurahdus

Tämä tyttöhän ei ollut vielä joitain päiviä takaperin kuullutkaan mistään Jolierista. Miksei kukaan ole suvainnut kertoa? Kiirastorstaina päädyin taas pitkästä aikaa Non Boutiqueen. Ja senhän tietää, että harvemmin lähden sieltä tyhjin käsin ja pankkitili paljon köyhempänä. Niinhän siinä taas kävi bongasin hamerekistä aivan ihastuttavan Jolier-merkkisen kääntöhameen. Kuinka näppärää saada yhdestä hameesta kaksi vain pyöräyttämällä se ympäri!

Siren&Lily kääntöhame-malliston oma kappaleeni

Aikani hameen nerokasta ideaa äimisteltyäni päätin tutustua valmistajaan tarkemmin. Joten ei kun Googlettamaan. Tiivistettynä Jolier on suomalainen merkki jonka ideana on, että yhdestä vaatteesta saadaan muunneltua myös jotain muuta. Valmistus tapahtuu Suomessa ja Virossa. Merkiltä löytyy myös verkkokauppa johon olisin voinut jättää tutustumatta, niin olisin säästänyt huomattavasti rahaa.

Löysin nimittäin nettikaupasta jotain jonka ideaa äimistelin ja hehkutin jopa Antille aika pitkään... Jolier ONE on nimittäin vaate jonka voi pukea oppaan mukaan ainakin 56 eri tavalla joista eniten taisin äimistellä mekkoja ja laukkuja... Olin niin häikäistynyt koko ideasta ja olen edelleen, että tilaukseen lähti musta ja vaalea versio tuosta ihme vaatteesta. Haluan ainakin päästä sen testaamaan ja hipelöimään voiko tuo yhtään toimia!

Olenpa iskenyt silmäni myös oranssi/mustaan kääntöhameeseen. Sitä en tosin raskinut tilata, ainakaan vielä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti