tiistai 14. maaliskuuta 2017

Harrastuksena kätköily

Ajattelin ottaa geokätköilyn esiin, en niinkään esitelläkseni harrastustani tai geokätköilyä, vaan kummastellakseni ääneen: ihmisiä.

Meille esiteltiin geokätköily toissa syksynä ja vähän hurahdettiinkin kätköjen hakuun välittömästi, ja tongittiinkin niitä ensimmäisenä syksynä lumien tuloon saakka. Talvi lorvittiin ja odoteltiin, että purkit ja purnukat tulisi esiin lumen alta ja kesä aika taas niitä metsästettiin. Tänä syksynä ei tosin luovutettu, aika moni kätkö on lopulta sen verran ylempänä maasta, että niitä voi ihan hyvin metsästää näin talvellakin, osa on jopa paremmin saatavilla. Hommahan on ihan älyttömän hauskaa ja ainakin alueilla joissa on enemmän kätköjä saattaa ihan huomaamatta kulua kätköltä toiselle siirtyessä ja purkkia etsiessä koko päivä ulkoillessa.


Omaksi ihmetykseksi ja kummastukseksi olen geokätköillessä kiinnittänyt huomiota ihmisten välinpitämättömyyteen. Puhelimen kanssa gps-koordinaattien perässä pyörimisestä on tehnyt huomattavasti vähemmän epäilyttävän näköistä viime kesänä rantautunut Pokémonien metsästys, mutta ei sekään kaikkea ihmisten outoa käytöstä kätköillessä selitä, ja monet tapaukset ovat jo "ennen Pokeilua".

Olen kiipeillyt tässä kätköily harastuksen aikana keskellä kaupunkia puissa. Kiertänyt auki ties minkälaista pömpeliä kirskunnan säestämänä, vaikka ihan vieressä parkkiksella on vaihdettu renkaita. Tunkenut itseäni "sukellusveneeseen", tai muuten vain näyttänyt varmasti hyvin epäilyttävältä kopeloidessa jos jonkimoista talon reikää tai puunrunkoa. Ulkopuolisen silmiin minusta tuntuu, että olen joko joku hullu hiippari tai hajotan yhteiseen hyvään tarkoitettuja esineitä ja omaisuutta ja ketään ei kiinnosta yhtään. Välillä mietin, että joku soittaa varmaan pian poliisin tai vähintäänkin tulee kysymään mitä luulette tekevänne? Geokätköilyssä toki on ideanakin, että ulkopuolisille ei tulisi jäädä kiinni hommasta, mutta joskus tulee yllätetyksi tai tajuaa yhtäkkiä, että ihmisiä onkin lähempänä mitä oletti.
Vain yhden kerran sillankaiteita kopeloidessa, ruuvien löysyyttä kokeillessa ja sen ympärillä pyöriessämme meihin on otettu edes kontaktia (vaikka silloinkin varmasti meno oli epäilyttävää), ja tämäkin mies ohi ajaessa tuli vain kyselemään, että kauanko olette sitä etsineet? Oli itsellään ollut purkki hukassa jo useamman käynnin verran.


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Suolainen suklaapiirakka FAILED

Ajattelinpahan kerrankin nakata tänne blogiin kuvan myös täydellisestä epäonnistumisesta. En suoraansanottuna saa edes tosi usein ihan hillitöntä katastrofia aikaan, ja ruokaa kuitenkin tulee tehtyä ja leivottuakin aika paljon. Lopputulokset ei kuitenkaan usein ole mitään superhienoja ja esittelykelpoisia, saati näytä miltään taideteoksilta mitä monestakin blogista alkaa löytymään. Välillä kuitenkin kaikki menee pieleen ja voimmekin alla olevasta kuvasta verrata miltä tämän piirakan olisi pitänyt näyttää ja miten se näin kotioloissa päätti ilmentyä. 


Kuten kuvasta näkyy väliin jäävä karamelli ei koskaan jähmettynyt ja ensimmäisen palan leikkauksen jälkeen se valui piirakan pohjan ja kuorrutteen välistä ulos, kuorrute luonnollisesti romahti ja tässäpä se lopputulos sitten näkyy. 

Onko muuten kukaan muu pistänyt keittokirjoja plärätessä/niiden reseptejä seuratessa, että aina välillä kuvan ja reseptin välillä on ihan todella typeriä virheitä? En todellakaan odota, että kirjoittaja aina ihan täysin paljastaisi yksityiskohtia myöten, jonkin herkkuruuan salaisuuden, MUTTA... Katsokaa nyt tuota kirjankin piirakkkaa, miten taikina johon tulee ohjeessa kaakaojauhetta voi olla valmiina noin vaalea? Vaadin kirjoittajilta pientä tarkkuutta, jotta edes kuvat olisi sen näköisiä, että näyttäisi siltä, kuin reseptillä olisi saatu aikaan kyseinen valmis tuote. Kuulostanko jotenkin katkeralta? Ei ollut tarkoitus, mutta usein vain itse huomaa jo reseptejä selatessa, että taas kuvanmukaista ruokaa, ei vain voi edes saada reseptin avulla aikaiseksi. 

Kaikesta huolimatta piirakka oli ihan sairaan hyvää, joten olisi voinut mennä huonomminkin. Näillä puheilla kohti uusia pettymyksiä! 

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Olen minä täällä yhä.

Ainakin näin puolen vuoden välein! Onko kukaan muu?

Meidän työharjoittelut oikeasti verottaa ihan hirmuisesti energiaa, kun kulkeminen syö aina sen reippaat 3 tuntia päivässä, pimeän aikaan ja aamuherätykset on joskus puoli viiden aikoihin. Ja kun se työharjoittelu tarkoittaa jatkuvaa oppimista ja jatkuva oppiminen taas syö myös sitä energiaa. Mutta nyt ollaan kotosalla opiskelemassa taas toukokuuhun. Sitten alkaakin taas kesätyöt ja se sama kulkemisruljanssi. Mutta jaksaa edes keskittyä hiukan muihinkin juttuihin välillä...

Taisin viimeksi mainita, että asuntokin tuli salakavalasti ostettua: puolivuottahan tässä on aikalailla nyt asusteltu ja huomaa kyllä, että puolet siitä ajasta olen asunut muualla ja toisen puolen käynyt kotona vain nukkumassa. Viimeinenkin pahvilaatikko on kyllä viimein saatu tyhjennettyä olkkarin nurkasta, mutta muuten homma on vielä hiukan levällään. Ikkunaan tarvis verhot tai edes ne ripustimet ja eteiseen lampun, ettei tarvis aina pukea pimeässä. Muutenkin kaikkea suunnitelmia on kovastikin asunnon laiton kanssa. Voipi olla, että asuntojuttuihin ja sisutuspähkäilyihin siis palataan täälläkin, koska ne nyt on aikalailla mielessä, kun täällä kotona tulee oikeasti vietettyä aikaakin.



Muuten kuulumiset ovatkin aika olemattomat. Välillä on koitettu ottaa muutama irtiotto arjesta ja käydä viikonloppuna jossain, ja onkin tullut testattua niin lumihangessa pyörimiset saunasta, avanto, lumikenkäily ja erämökki talvella. Epäilen kyllä, että olen ainoa suomalainen jolle lumihanki oli uusi kokemus, näin 31-vuoden kypsässä iässä?




keskiviikko 24. elokuuta 2016

Mihinhän ne kesäkuukaudet katosi?

Tämä blogin päivitystahti on käynyt minulla oikeasti hiukan turhan hitaan puoleiseksi. Kesä meni taas töitä tehden ja ajellen päivittäin reilua sataa kilometriä yhteen suuntaan ja iltapäivällä toiseen. Hillittömästä työmatkasta huolimatta tykkäsin kyllä työstä, joka oli ihan älyttömän mielenkiintoista ja monipuolista. Vielä viimeisenäkin päivänä tuli useampi ihan uusi värjäys.  Ja kuten kuvasta näkyy, itsensä sotkeminen on ihan samanlaista, kuin hiusten värjäyksessäkin.


Toinen asia joka on vienyt ajatuksia ihan muualle blogista on asuntokaupat. Onhan siitä puhuttu jo koko alkuvuosi, mutta ei ehkä edes ihan tosissaan. Lopulta vastaan vain käveli kivan näköinen kaksio ja me oltiinkin muutamassa viikossa asunnonostosta vitsailevista ihmisistä siirrytty asunnon omistajiksi. Oli hiukan hommaa ottaa selvää kaikista asioista niin pikaisella aikataululla, mutta jospa olisimme hoksanneet kaiken. Seinien maalausta ja tavaroiden sisään kantamista päästään harrastamaan sitten ens kuun puolen välin jälkeen. Joten on hiukan ajatukset olleet nyt tuolla uudessa asunnossa ja miltäs se tuleekaan näyttämään. Vaikka ajatuksena ei olekaan rykäistä ihan koko sisustusta näin opiskelijabudjetilla kuntoon kerralla. Mutta kyllä minulla ajatuksia on siitä millä väreillä tuollaista tummempi lattiaista asuntoa lähdetään rakentamaan meidän näköiseksi...

Nyt tosiaan ollaan taas saatu jo kouluhommatkin aluilleen ja tästä syksyn ensimmäisestä puolestatoista kuukaudesta on tulossa toistaiseksi tiukka tahtisin. Sillä kaksi aika isoa kurssia pitäis pusertaa läpi tässä ajassa ja vielä päästä ne läpikin, tai lokakuun alussa alkavaan työharjoitteluun ei kuulemma ole asiaa. Siinä mielessä muutto ja muut härdellit on aika huonoon aikaan, mutta onneksi sain siirrettyä edes yhden projektitehtävän palautuksen vasta työharjoittelun ajalle. Joten ei tarvi huolehtia, kun kokeista. Tekemistä siis riittää tällekin syksyä, joten saattaa olla, etten edelleenkään ehdi päivitellä blogia mitenkään hirmuisella tahdilla, mutta jos edes välillä...

tiistai 23. elokuuta 2016

Riikassa

Tänä(kin) vuonna meillä oli aikeissa suunnata rinkat selässä kävelemään Hetta-Pallas, mutta maailmalla tuntuu olevan jotain meidän sinne menemistä vastaan. Tällä kertaa Antilta kiellettiin rinkan kantaminen selässään. No, elättelemne toivoita vielä, käyvämne siellä tässä syksyllä, kun työt on loppu. Siispä kesäkuun alkuun piti keksiä jotain muuta reissun poikasta. Päädyimme sitten hetken pohdinnan jälkeen ottamaan suunnaksi Latvian ja Riikan, aikaa oli kuitenkin käytettävissä aika rajallisesti. Elättelin toiveita käydä kurkkaamassa myös Jurmalan hiekkarannat, mutta ei viitsitty tehdä sitä sade päivinä.



Oltiin Riikassa 3 yötä, aika edullisessa, hiukan keskustan ulkopuolella olevassa hotellissa. Josta otettiin päivisin suunnaksi vanha ja uudempi puoli kaupungin keskustaa, sekä kävimme yhtenä päivänä eläintarhassa. Riika oli tosi kiva kaupunki, jotenkin turvallisen ja kotoisan tuntoinen, vaikka olikin aika iso. Keskustassa oli isoja puistoja ja paljon edullisia kahviloita, joissa katsella ympärilleen. Löysimme myös muutaman hyvän ravintolan, jossa söi suomen hintaan nähden suht edullisesti. Muutenkin kyllä edullisia paikkoja löytyy ihan helposti, kunhan kävelee hiukan ulos vanhasta kaupungista.

Uncle Vanyan alkusalaatti.

Eläintarhaa olin ihan ohimennen nähnyt kehuttavan kivaksi muutamassa blogissa, ja ajateltiin muutenkin, että olisi kiva poistua hetkeksi kaupungista. Eläintarha kuitenkin osoittautui hiukan ristiriitaiseksi paikaksi. Oli tosi hauska nähdä eläimiä, joita ei ole muualla nähnyt, kuten nyt vaikka kirahveja ja kummituseläimiä. Mutta osa eläimistä oli niin järjettömän pienissä aitauksista, että karhukin tuntui lähinnä tulleen hulluksi. Jälkikäteen ajatellen tuon Neuvostoliiton vanhimman eläintarhan olisi voinut jättää käymättä.



Matkalle sattui tosiaan myös sateita. Se aika yritettiin sitten käyttää shoppailuun ja museoihin. Riikasta löytyy useampi ilmainen ja vielä useampi maksullinen sotiin liitty museo. Kiersimme niistä maksuttomat Miehitys- ja sotamuseot. Vaikken ole mikään historia ihminen, kuten matkaseura, voisin väittää, että jos kyseiset asiat kiinnostaa miehitysmuseo oli aika suppea ja köyhä verrattuna vanhan kaupungin sotamuseoon. Yritimme myös keventää ja valita kaupungin tarjonnasta yhden hauskankin museon ja kävimme suklaamuseossa, joka taisi kustantaa 6€. Sen olisi voinut jättää väliin. Lähinnä päästiin juomaan sulaa suklaata puolilasia muovikiposta ja katsomaan kolmesta pömpelistä muutama video miten suklaapavut poimitaan/paahdetaan jne. Joten en olisi maksanut jos olisin tiennyt mihin jouduin.


lauantai 2. heinäkuuta 2016

10 kuukauden projekti

Vihdoin tämä risulampunvarjostin on katossa. Itseasiassa ajattelin vielä maalata muutaman pikku kohdan kertaalleen, mutta periaatteessa se on valmis. Spreijaus on sen verran nopea ja simppeli juttu ja se on jo muuten maalattu! Ajattelin, että ei minulla taida tästä mitään sen ihmeellisempaa sanottavaa olla, jos jotakuta kiinnostaa aiempi aiheeseen liittyvä postaus pitkän ajan takaa se löytyy täältä, muuten mennään tällä todistusaineistolla, että se on valmis:




sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Hengissä ollaan!

Taas pitkästä aikaa koulusta on lomaa, samoin töistä ja vihdoin on aikaa myös lukea blogeja. Ja lopulta myös kirjoittaa jotain! 

Vaikka minusta on tainnut tuntua jatkuvasti koulun aikana, että se tuottaa hirveästi työtä ja tekeminen ei lopu millään, oli tämä kevät silti toistaiseksi kaikista raskain. En olisi yhtään ihmetellyt, jos olisin kaiken koulu stressin keskellä saanut jonkin moisen sydärin, onneksi siitä nyt kuitenkin selvittiin. Helsinki viikkoineen, kaikkineen. Opettajat tosin jo pelotteli ensi syksyn puolentoista kuukauden rupeamaa ennen työharjoittelun alkua todella tiiviiksi, lisäksi kaikki kokeet on saatava läpi ennen kuin meitä lasketaan harjoittelemaan puoleksi vuodeksi. Ehkä olen vanha ja stressaan koulu menestyksestäni enemmän, kuin ennen mutta kokeisiin lukeminen ja niistä ahdistuminen, muiden tehtävien lisäksi, vie todella paljon aikaa. 



Mutta se koulusta, nyt ollaan lomalla. Loma ilmat on olleet ihan uskomattoman surkeat. Ennen lomaa oltiin suunniteltu, että vaelletaan Hetta-Pallas, mutta ei päästy sinne vieläkään. Maailmalla on jotakin sitä vastaan, että kävelisimme kyseistä reittiä lävitse. Viimeksi päädyimme Turkkiin ja tällä kertaa suunnattiin Latviaan, sillä Antilta kiellettiin rinkan kantaminen, koska selkä. Elätellään silti vielä toiveita, että päästäisi sinne syksyllä, jos sää vain suinkin suosii vielä syyskuussa. Niinpä siis pyörähdimme 4 päivää Riikassa, jossa myös satoi puolet ajasta ja muukaan aika ei ollut mitään hellettä, niinpä Jurmalan hiekkarannat jätettiin välistä, mutta kyllä maan pääkaupunki silti oli ihan kiva käydä katsomassa. Siitä ehkä vielä myöhemmin lisää, ainakin ruoka siellä oli ihan hyvää ja halvempaa mitä meillä täällä. 

Nyt pidän vielä viikon lomaa, ja suuntaan sitten kesätöihin ja ihan omalle alalle (siis tälle uudelle)! Alkaa jo hiukan jännittämäänkin millaista työtä sitä iha noikeasti pääsee tekemään ja miten siinä selviää nyt, kun on ensimmäistä kertaa ihan oikeasti työntekijänä. Olo ei ole läheskään niin luottavainen ja varma tekemisistään, mitä sakset ja kampa kädessä.