Ehkä maailman paras hirvipata

Meillä ollaan siitä onnellisessa asemassa, että pappa ja eno kuuluu hirviporukkaan ja yleensä talven aikana saadaan lahjoituksena ainakin pari pakastettua maistiaista kaadetuista hirvistä. Jos maistiaispalat suinkin ovat pataan soveltuvia, niin tämä resepti kaivetaan ehdottomasti esiin. Vaikka itse sanonkin, niin tämä hirvipata on ehkä maailman paras. Sitä on kehdannut tarjota niin belgialaisille, kanadalaisille, itävaltalaisille ja suomalaisillekin vieraille. Ainakin toistaiseksi se on myös kaikille uponnut todella hyvin, ja reseptiä ollaankin yleensä vailla. En muista mistä olen alkujaan reseptin napannut, mutta tämä on oman kaapin täytteiden ja mieltymysten mukaan muokattu. Olen välillä soveltanut gluteenitonta versiota lisäämällä maissitärkkelyksen kypsennyksen lopussa, mutta tämä vehnäjauhoinen versio on ainakin itselle se miellyttävin valmistustapa. Kunhan lihan on saanut putsattua ja ainekset pilkottua pata valmistuu päivän aikana ihan omia aikojaan uunissa ja sitä on helppo tehdä isollekin sakille.

Hirvipata

1 pkt pekonia

700g hirveä lapaa yms. pataan sopivaa lihaa

3 rkl voita

1 rkl öljyä

2 rkl vehnäjauhoja

1 iso porkkana

pala palsternakkaa

pala lanttua

3 pientä salottisipulia

1/2 punasipuli

10 katajanmarjaa

1 dl survottuja puolukoita

1 prk säilyke suppilovahveroita

3 dl punaviiniä

2 dl vettä

10 mustapippuria

suolaa

1 rkl soijaa

1 tl hunajaa

riistafondia

laakerinlehtiä

rosmariinia

timjamia

3 rkl omenahilloa

Pilko pekoni ja hirvi reiluhkoiksi paloiksi. Kuori ja pilko lanttu, porkkana ja palsternakka kuutioiksi. Kuori ja lohko sipulit. Ruskista lihat voi-öljy seoksessa pannulla pienissä erissä. Lisää ruskistamisen lopuksi jauhot, kääntele sekaisin ja siirrä lihat uunipataan. Lisää kaikki muut ainekset pataan, paitsi omenahillo. Tarkista, että nestettä on tarpeeksi ja lisää tarvittaessa viiniä, vettä ja fondia. Hauduta uunissa 150 asteessa kannen alla 4-6 tuntia, vähän lihasta ja uunista riippuen, kunnes liha alkaa olla mureaa. Lisää sitten vielä omenahillo, nosta uunin lämpö 180 asteeseen, jätä kansi pois ja anna padan ottaa vähän väriä vielä 10 minuuttia. Tarjoillaan perunamuusin kanssa, tai jos halutaan olla eksoottisia suomalaisia tuppipottujen kanssa. 

Onko tuppipotut muuten kuinka yleisesti käytössä oleva nimitys?

Cafe Piha

Siitä kun tässä blogissa on edellisen kerran mainittu jostain oululaisesta ravintolasta mahtaa olla ikuisuus. En mene vannomaan, mutta jos veikata pitäisi viimeksi on hehkutettu Tähtijätskiä, jota ei valitettavasti enää edes ole. No, sitä suuremmalla syyllä onkin ehkä hyvä käyttää jokunen sana Cafe Pihaan.

Cafe Piha on Antellin kahvila, muttei kuitenkaan ihan sillä perinteisimmällä konseptilla. Ainakin itsellä Antellin kahviosta tulee mieleen se Rotuaarilla ollut konditoria, jossa mummo käytti meitä joka kerta Oulussa käydessämme syömässä omenahyvettä, siihen päiväkahvin aikaan. Piha ehti olla vesivahingon takia kiinnikin heti, kun tykästyin siihen. Nyt se on kuitenkin ollut taas auki ja olen aina välillä piipahtanut siellä joko kaakaolla tai syömässä. Jotenkin Pihan sisustus ja tunnelma ovat niin miellyttävät, että kun alan kaupungilla miettimään haluavani kahvilaan se on nykyään yleensä ensimmäinen vaihtoehto. Muutamaan kertaan ollaan mietitty, että Piha olisi ihan mahtava illanvietto paikkakin vaikka perjantaina muutaman siiderin kanssa, mutta sinne asti ei olla vielä ehditty.

Miellyttävän ilmapiirin ja varmojen Antellin makeiden leivonnaisten ja jättimarenkien edelle omalla listalla menee kuitenkin tällä hetkellä yksi asia: bataattiranskalaiset. Voin toki olla väärässä, en ole ehkä testannut jokaisia Oulun bataattiranuja, mutta aika monia. Lisäksi olen yleensä vaativa ruokani suhteen, kuten jokainen minut tunteva tietää. Väitän kuitenkin, että Pihasta saa Oulun parhaat bataattiranskikset. Aiemmin olen syönyt siellä sekavasti suolaista vohvelia, erilaisia salaatteja ja jonkun burgerinkin. Kaikki edellä mainitut ovat olleet hyviä, mutta muutaman viime kerran olen kuitenkin suunnannut burgerille ihan niiden bataattien takia.

Sannan ruokakassi

Meillä on syöpötelty nyt 13 viikkoa putkeen Sannan ruokakassin pikakassista. Ideana siis lyhyesti, että maanantaisin kotiovelle toimitetaan viikon ruuat ja reseptit. Näin mainoksia ruokakassistaa alkuvuodesta, kun asuin vielä osan viikosta pois kotoa työharjoittelun takia. Joten en kiinnittänyt asiaan muuta huomiota, kuin että olisipa kiva, kun mitä tänään syödään -kysymykset helpottaisi. No harjoittelu loppui ja näin taas mainoksen, eksyin sivuille ja ihmetykseksi totesin, että kassia toimitettiin myös Ouluun! Niinpä pistettiin ruokakassi tilaukseen ja sille tielle jäätiin. Valitettavasti tämä on toistaiseksi viimeinen viikko ruokakassin kanssa, sillä meillä alkaa reissaus ja sitten kesätyöt, joiden johdosta en tiedä olenko kotona ja jos niin miten.

Yksi parhaista: Gremolatakana.

13 viikkoa Sannan ruokakassia oli kuitenkin ihan hirveän positiivinen kokemus. Reseptit on olleet nopeita ja helppoja, myös hyviä. Jotka minut tuntee tietää, että olen joissain ruokaan liittyvissä asioissa aika ranttu. Voin silti rehellisesti sanoa, että pikakassissa on ollut yksi ruoka 13 viikon aikana, jota en syönyt mielelläni. Joten taso on ollut hyvä, ja siinäkin ruuassa vika oli lähinnä raaka-aineissa, jotka nyt ei vain sovi omaan makumaailmaan. Elämä on ollut leppoista ja rauhallista, kun kaupassa nälkäisenä iltapäivisin käyminen on vähentynyt, eli nälkäkiukut on vähentyneet huomattavasti. Lisäksi säästyy aikaa, kun ei tarvitse lähteä kauppaan ja olla siellä super kauaa miettimässä tai vaihtoehtoisesti suunnitella kotona syömisiään.

Pikakassiin kuuluu kolme ateriaa/viikko, jota pidän aika hyvänä määränä. Usein ainakin yhtä ruokaa jää niin, että syödään siitä vielä neljäntenä iltana päivällinen ja jotain jää normaalisti myös lounaaksi miehelle töihin. Ruokakassin lisäksi pääsee siis syömään myös omia lemppareita tai kokeilemaan jotain kiinnostavaa uutuutta parina päivänä viikossa tai voi syödä ulkona, ilman että tilatut ruuat pilaantuisi kaapissa.

Jos jotain miinusta pitäisi Sannan ruokakassista sanoa, niin säännöllisesti joka viikko ruokaa tilatessa pastan ja tomaattipyreen määrä kaapeissa alkaa olemaan aika ajoin turhan suuri. Joka viikko voi sanoa olevan jokin pastaruoka ja yleensä siihen ei mene kokonanen kassissa tullut paketti. Samoin tomaattipyrettä ei tarvitse yleensä koko purkkia, ja kun olemme loput säilöneet ja käyttäneet seuraavalla viikolla, on seuraavan viikon pyre jäänyt kaappiin. Sinänsä kumpikaanhan ei mene miksikään, joten ei se maailmanloppu ole, mutta välillä saa miettiä mihin uuden pastapakkauksen tunkisi.

Hinta oli asia, jota mietimme ennen tilausta, onko opiskelijalla vara maksaa ruokakassista. Meillä oli oikeasti tarkoitus seurata rahan menoa, mutta se jotenkin jäi. Helppous meni hinnan edelle. En osaa sanoa yhtään, onko ovelle tuotujen ruoka-aineiden hinta kalliimpi, kuin itse kaupasta ostettuna. Enkä tiedä meneekö meillä enempi rahaa ruokaan nyt, kuin ennen. Ei ilmeisesti ainakaan niin paljon enempi, ettäkö se olisi ongelma.