maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannuksesta selvitty

Torstaina töistä päästyäni otettiin auton keula kohti Kuusamoa ja lähdettiin mökkeilemään, auto järkyttävän täynnä ja ruokaa mukana enempi, kuin uskoin koskaan syöväni. Oltiin tosiaan vuokrattu isohko mökki reilulle kymmenelle hengelle ja siellä majailimme sunnuntaihin asti. Muuten ihan kiva, mutta järveen uimaan mennessä joutui juoksemaan pienehkön metsikön läpi avojalkaisin aika jyrkkää alamäkeä ja pois tullessa muutenkin jäässä taas ylämäkeen tulo kävi urheilusta. (Uinnista ei ole todisteena edes kuvia.) Mutta mistään ei sovi valittaa sillä hyttysiä ei ollut nimeksikään!



Kaikki oikeasti hauska ja jännittävä taisi jäädä kuvaamatta, koska silloin oli muutakin tekemistä, mutta jotain mainitakseni: (jopa turhankin) hyvin söimme, myös joimme. Ohjelmaan kuului tietysti saunaa ja uimista. Ja vähemmän todennäköisiä asioita, kuten nyt vaikka frisbeegolf verilätyillä ja keittiökulhoilla (Kokeilkaa ihmeessä! Ihan sika hauskaa!). Kalastusta harrastavat miehet (tai siis mies) oli myös hommannut muumivirvelin jolla me taitamattomatkin päästiin opiskelemaan virvelillä heittoa. Mamelukki jäi silti nappaamatta! Lauantaina otettiin extempore pieni kävelylenkki metsän halki järven toisella puolella näkyville kallioille, siinä oli viimeistään kunto loppua! Mutta nakataanhan edes muutamalla juhannuskuvalla (yritän löytää edes muutaman jossa ei näy kaikkien naamat)...


Muumi-virveli saattoi jäädä johonkin kiinni...

...siitä seurauksena muutama vaatekappale pääsi kuivumaan


  

"Mini-vaellus" kohti kallioita





Perillä

Takaisin tullessa täytyi pitää juomatauko

Nähtiin myös eksynyt poronvasa



Sunnuntai meni kotiin päästyä ylisyötyä mahaa rauhoitellessa ja univelkoja nukkuen. Mutta mukavaa oli! Vielä tämä viikko töissä ja sitten lomille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti