Palaan vielä viime viikkoon ja lomaan muutaman lauseen ja kuvan kera. Kummityttöni tuli käymään isosiskonsa kanssa meillä ja ajateltiin ottaa suunnaksi Hauluoto ja merenranta, sattui edes yksi hyväkin ilma tälle lomalle...
Jos olisin tiennyt millainen tunku Hailuotoon oli, oltais kyllä lähdetty liikkeelle jo ennen puolta päivää. Oltiin Oulunsalon lauttarannassa vähän ennen kahtatoissa eikä edes mahduttu ekaan lauttaan. Pitkin vuotta lehdissä vilahdelleet Hailuotoa ylistäneet artikkelit näkyivät muutenkin tehneet tehtävänsä, saarelta löytyi matkamuistomyymälä, rantaan rakennettiin mahottoman kokosia lomaosakkeita ja ihmisiä siis oikeasti oli. Mitä tapahtui sille Hailuodolle jossa oon käyny viimeksi? No kaikesta turistautumisesta (mikä on siis oikea sana? :D ) huolimatta makoiltiin jokunen tunti rannalla aurinkoa ottaen ja uiden. Ainakin merivesi oli lämmintä! Rannalla tuuli niin kovasti, ettei voinut sanoa paahtavansa itseään auringossa, mutta saatiinpahan upeat aallot uimiseen.
Nälän yllättäessä meille tuli eteen ongelma. Sieltä mistä ennen oli saanut ruokaa, ei saanut enää. Uudesta hotellista olisi saanut lounasta vielä puoli tuntia aiemmin ja päivällistäkin olis joutunu oottaan ihan hyvän aikaa. Jos on turistirysä eikö turistit tarvis edes á la carte-listan? No suunnattiin saaren keskustaan ja löydettiinkin oikeen mielenkiintoisen oloinen ravitsemusliike, jossa odotimme ja odotimme tiskin takana, takana jonottavat ihmiset lähti jo koko paikasta ja me vain odotimme. Kunnes nälkäisimmät kyllästyi ja siirryttiin lähimpään seuraavaan ravinteliin ja vain saamaan jotakin hyitä R-menun (tiedättekö, se firma joka myy kanakoreja sun muuta Makuuneissa, linja-autoasemilla yms.) pöperöä, josta siitäkään ei saatu mahaa täyteen... Päättelimme siis, että Hailuodosta on nykyään mahdoton saada ruokaa ja suunnattiin takaisin mantereelle, onneksi systeri oli varautunut useampaan syöjään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti