Englantiin lähteminen lähestyy koko ajan (vielä 25 aamua). Sieltä päästä onkin kantautunut viestiä, että Antin kämppikset haluaisivat maistaa jotain suomalaisia herkkuja, kerta täältä ollaan käymään tulossa. Aluksi olin intoa puhkuen menossa, että juu totta kai mä tuon kaikkea mahdollista, mutta... Mitä ihmettä on suomalaiset herkut?!
Toki osaan nimetä salmiakin (jonka amerikkalais-belgialainen joukko on päässyt jo haukkumaan kamalaksi), ruisleivän ja tervasnapsin (maistuu kuulemma BBQ-kastikkeelle). Mutta jos haluaisin viedä ruisleivän lisäksi muutakin, niin mitä ihmettä pakkaan laukkuun? En viitsis kuitenkaan nakata laukkuun, mitään hirvenlihaa, poroa tai pakasteesta hillaa, joka saa matkata pari päivää Lontoossa, ennen kuin tavoittaa syöjänsä. Vois olla siinä vaiheessa aika herkullista.
Tiedättekö kuinka typerältä tuntuukaan, kun yrität miettiä suomalaisia herkkuja keksimättä mitään? Onko meillä näin köyhä oma ruokakulttuuri vai enkö vain tajua? Luulis minun nyt kuitenkin suomalaisena syöneen niitä herkkuja joskus. Ehkä mun pitää lähteä joku päivä käveleskelemään kauppahalli läpi ja tutustua tarjontaan ihan ajatuksen kanssa. Ehkä mullekin selviää mitä ne suomalaiset herkut onkaan.
Leijonapastilleja, 100% Xylitol-purkkaa, tervapiruja, .. Fazerin sinistä!
VastaaPoistaMun mielestä Leijonapastillit oli kans jo siellä maistatettu, mutta etenki tuo Fazerin sininen on hyvä idea! Mä oon niin asennoituna hamstraan Sveitsiläisiä konvehteja ja miettiny, että Belgialaisilla on suklaat, etten ees oo ajatellu, että löytyyhän sitä tosiaan meiltäkin! Kiitos vinkistä!
Poista