Kolmen kuukauden leskeily poiki ajatuksia..

Voi apua millaista vauhtia aika kuluu! Töissä on ollu niin mielettömät pikkujoulu-hulinat, että jotenki tuntuu, että töiden jälkeen ei ees jaksa tehdä paljon mitään. Sen lisäksi olen saanut unirytmini niin sekaisin, että olen ihan tajuttoman väsynyt suurimman osan päivää. Jostain käsittämättömästä syystä pyörin joka yö sängyssä vähintään kahteen asti, kun ei vaan nukuta. Aamulla torkun siihen viimeseen mahdolliseen hetkeen asti, hyvällä säkällä viiden tunnin unien jälkeen. Olen koko päivän nukahtamis pisteessä, kunnes kello tulee n. 21.00-22.00 ja ei väsytä enää ollenkaan... Tästä syystä olen ollut viime päivinä hunningolla ihan kaikkien asioiden kans, tää blogin päivänkuva-projekti on jääny ihan tyystin. Asunnon siivoamista en oo ehtiny edes harkita ja ruokaakin ehin laittamaan ihan niinku oikeesti viimeksi noh... tosi monta päivää sitten. No positiivisena asiana ajan järjetöntä vauhtia kulumisesta voi sanoa, että pian on vaihtarileskeilyn aika ohi ja saan Antin kotiin jo ens viikolla!

Kolme kuukautta yksin asustellessa pisti miettimään yhtä asiaa: aikaa. Ja sitä kuinka vähän, mun työajoilla sitä jää, mun omaan käyttöön. Jos aikoo tehdä työpäivän jälkeen yhtään mitään muuta, kuin saada ruoka nenän alle, täytyy olla aika hyvin etukäteen suunniteltu ruokalista ja kaupassa käynti päivät. Jumppapäivinä ei mennä kauppaan ja ruokaki on parempi olla lämmitys valmis tai ainaki super nopea. En ollu koskaan ajatellu, kuin paljon mun aika kuluu töissä. Kun meitä oli kaks ne ensin tullu kävi kaupassa (eli yleensä en minä) ja sai ruuankin jo hyvälle mallille joten jäi aikaa tehdä edes jotain. Noh tästä ajan puutteesta seurasi pikku hiljaa ajatus, entäpä jos tekisinki joskus jotakin muuta? Sitten piti miettiä mitä se muu olisi. Olen kyllä aina välillä miettinyt, etten tee tätä työtä lopun ikää, haaveilin joskus opettamisesta, mutta ammattiopettajaksi opiskelu menee niin monen mutkan kautta. Toisaaltakolmannen ammatin opiskelu ja vakityön vaihtaminen alaan jolla ei välttämättä ole edes töitä olisi typerää (joten laskuista jäänee kaikki vaatetusalan ja korusepän tutkinnot). Mutta ehkä jokin korkeakoulututkinto (optikko, laborantti, syyhygienisti), eihän opiskelupaikkakaan toki ole mikään itsestäänselvyys. Ja kuinka moni ala oikeastaan auttaa yhtään siihen aika ongelmaan?

Muita asioita joita huomaa yksikseen ollessa on, kuinka toista pitäisi osata arvostaa enemmän siinä tavallisessa arjessa. Jotkut asiat taas tapahtuu pienen välimatkan päästä paljon paremmin. Kuten vaikka ne häät, joita on tullut pohdittua paljon enempi tietokoneen välityksellä. Päätettiin jopa mennä tammikuussa katsoon mitä häämessuilla näkyy.

Ja kaikesta huolimatta, suosittelen pieniä yksin oleilu jaksoja jokaiselle, aina silloin tällöin. Maailma ehkä vähän selkeytyy.