No mutta ajattelin esitellä muutaman joululahjan tai ainakin sen mieluisimman. Joka onkin pinon päällimmäisenä. Lahjoja ei onneksi tullut ihan hirmuisesti. Minusta kun on alkanut tuntumaan, että en pidä siitä turhasta krääsästä mitä aina puskee joka tuutista, jolla ei tee mitään, mutta jota et sitten viitti nakata menemäänkään, kun se on lahja.
Mutta siis ne lahjat! Bezzerwizzer kuoriutui meidän yhteisestä paketista ja on muuten ihan äärettömän hankala, tai sitten mun yleissivistys on ihan nollassa! Eniten miellyttävin ja eniten yllätystä löytyi kun sain auki Antin paketin ja katsoin kädessäni tuota À la Sara - keittokirjaa. Etsin sitä pitkin syksyä kirjakaupoista ja netistä ja joka paikka toitotti sen loppuun myydyn ajat sitten. No Antti oli näppäränä kuitenkin tän yhden onkinut käsiinsä ja minusta tuli yllättynyt ja onnellinen uusi omistaja. Eli nyt jätän ehkä tuon Passion for Foodin hetkeksi rauhaan ja tammikuu kokataan tästä kirjasta. Vaikka ostin kyllä itellekin "joululahjaksi" yhden keittokirjan, mutta tää pitää testailla ehkä eka!
À la Sara miellyttää silmää ennen kuin oon ehtiny yhtään reseptiä edes testaamaan. Kuvat on herkullisen näköisiä ja koko sivun kokoisia. Reseptit on jaettu kivasti kategorioihin niin löytyy juomat, salaatit ja jälkkärit kaikki helposti. Kirjan herkullisuutta lisää myös se, että tiedän kokemuksesta Saran reseptien varmasti toimivan. Ja voiko keittokirja olla huono jos yks osio on nimetty mätöt & naposteltavat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti