sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Vaahtokarkkijäätelöä ja ajan tappamista

Eilen töistä lähtiessä mua odottikin pikkunen yllätys, nimittäin vääntynyt pyörän eturengas. No onnistuinkihan mä asumaan tässä kaupungissa sen reippaat pari vuotta niin, että se pysy ehjänä ja ennen kaikkea tallessa. Pisti vähän tympäsemään pyörän mukana roudaus joten päätin odottella kaupungissa kolme tuntia, että Antti pääsee töistä. Saan edes jonkun kaveriksi raahaan sitä kotia...

Päätin eka piristää itseäni jätskillä ja lähin löyty meidän töitten vieressä olevasta puistosta. Semmonen jonku urheiluseuran jätskikiska, joka myi ihan muutamaa jäätelö makua, mutta melkeenpä kaikki oli jotain erikoisempaa. Päädyin sitten testaamaan vaahtokarkkijäätelön (siitä huolimatta, että se oli pohjimmiltaan ihan mansikkajäätelöä! +kirpeä kastike ja vaahtokarkkeja!), se vaan kuulosti niin hauskalta! Ja kyllä se ihan maistamisen arvosta on! Mansikkajäätelökään ei maistunu edes pahalle sen kastikkeen kanssa ja ne vaahtokarkit oli siellä jätskin seassa vaan tosi hauskoja!

Auringossa istuskelun ja jäätelön jälkeen tympäisy oli tiessään ja ajattelin nyt vielä etsiä sitä kesämekkoa. Ja löysin! Tajusin, että pari liikettä oli vielä kiertämättä ja siellähän se mekko oli! Viimeinen kipale kaupan nurkassa hengarissa ja sopivasti juuri minun kokoa! Miksen lähes koskaan tajua käydä tuossa Espritin edc:n puljussa??


Kävin myös kirjakaupassa pyörimässä kun en enää muutakaan keksiny ja sieltäki tarttui mukaan Dean Koontzin uuni tuore jännäri. En vain voinut olla ostamatta sitä kun luin kannet. Ärsyttävää kun tehdään semmoset kannet kirjaan! :D No en minä sitä ihan kylmiltään ostanu vaikka siitä kirjasta en ollu koskaan kuullutkaan Koontzilta on tullut silti luettua muutamia aiemminkin ja olen ihan pitänyt... Noissa tahtoo olla vain se vika, että kun aloittaa lasken ne seuraavan kerran kädestäni viimeisen sivun jälkeen. Ajattelin, että hyvä hellepäivän lukeminen rannalla....


...tänään tosin vaikuttaa, että helteet jäi eiliselle. Mutta jospa ne vielä jatkuis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti