Ja se muutos

...josta taisinkin kotiin tultuani jo puolella lauseella mainita. En mä oikeestaan tiiä muuttaako tää ihan oikeesti mitään, mutta onhan se omalla tavallaan silti iso asia.

Nimittäin Anttihan otti ja polvistui Veveyssä siinä keskelllä rantakatua mun eteen, minä aloin hokeen apua (mikä kaikkien toive reaktio varmaan!) ja siinä se sitten kosi. Ja minä joka oon koko ikäni hokenu, etten koskaan mee naimisiin, vastasin juu juu. Ilman kovinkaan pitkää miettimistä. Eihän siinä nyt voi edes muuta sanoa. Sormuksia yritettiin jo vähän katella sieltä Sveitsistä, mutta ei löytyny mitään kohtuu hintasta ja samalla kivaa. Joten nyt viime viikolla pistettiin sitten tilaukseen täältä kotosalta. Tulossa siis ovat!

Ilmeisesti sitä pitäis sitten alkaa jonkun näköstä hääsuunnittelua tekemään. Onneksi ei millään kiireellä aika taululla. Annettiin itsellemme kuitenki se nelisen vuotta aikaa eteen päin. Mutta ehkä blogi sisältää jossain vaiheessa myös hääsuunnittelua ja tuskailua, kuka tietää... Ja tuskaiua se varmasti tulee olemaan, vuodatin sitä tänne tai en, nimittäin koskaan kun en naimisiin aikonut, ei mulla ole minkään näköisiä valmiita unelmia tai ajatuksia asiaan liittyen.

Se ensimmäinen versio ja ihana ilme....

Mutta jos sitä ensin sais alta pois kihlajaiskahvittelut ennenkö alkaa yhtään miettimään pidemmälle...