Sain kaverilta vielä sopivasti ruusun josta yksi kukka oli miltei katkennut, joten lisäkoristetta siitä kuvaan! |
Mascarpone-kerma seos on aika paksua joten sen levitys kauniisti vaatii vähän opettelua jos on tottunut pelkkään kermaan, ensimmäinen kakku nimittäin on aikas ruma... Vaikka ulkonäkö onkin vähän hyi niin maku on oikein hyvä, ei liian makea (se on aina pahasta). Tätä siis uskaltaa tehdä vielä toisenkin annoksen. Alkuperäistä ohjetta jätin seuraamatta vain lähinnä kostutuksessa, koska viineille ja siidereille ei olis ollu menekkiä muuten, mutta se ohje on tässä:
Mansikka-mascarponekakku
Pohja:
½dl vehnäjauhoja
1dl tummaa kaakaojauhetta
2rkl maizenaa
1tl leivinjauhetta
8 kananmunan keltuaista
5 kananmunan valkuaista
1dl sokeria
Lisää erillisiin kulhoihin keltuaisten ja valkuaisten sekaan ½dl sokeria ja vaahdota kummatkin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja vatkaa seos keltuais-sokerivaahtoon. Lopuksi nostele nuolijalla sekaan myös valkuais-sokerivaahto. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 180 asteessa n. 10 minuuttia. Leikkaa kakkupohja neljään osaan neliöiksi (jos teet yhden kakun kokoa kaikki kerrokset päällekäin, puolikkaaseen pienempään tulee vain kaksi palaa).
Täyte:
(isoon kokonaiseen kakkuun)
500g mascarpone-juustoa
2dl kuohukermaa
½dl sokeria
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
3 rasiaa (á n. 2,5 dl) pakaste mansikoita
Kostutukseen mansikoiden mehua + limpparia 1:1. Koristeeksi tuoreita mansikoita.
Vatkaa kerma ja sekoita mascarponen joukkoon. Mausta sokerilla ja sitruunalla. Erota kerma-mascarponeseoksesta n. kolmannes johon sekoitat mansikat. Loppu seoksesta menee kuorruttamiseen. Kostuta alin kakkupohja ja lusikoi täyte (ainakin pikku kakkuun saa laittaa minusta ihan reilun kerroksen). Lisää seuraava kerros ja tee samoin tai jos teet pienemmän kakun kostuta ja levitä kuorrutus kakun päälle ja reunoille, koristele mansikoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti