Kaikki muuthan on varmaan hyvin tietoisia mikä on Nälkäpeli, kun se on nyt leffanakin ja kaikkea. No minäpä en ollut. Vielä kuukausi sitten olin kuullut pari kertaa mainittavan jonkun Nälkäpeli nimisen leffan olemassa olon. Kreetalle lähdettäessä sitten tuskailin Oulun lentokentän minimaalisen pokkarihyllyn edessä, että minkä kirjan mukaansa nappais, kun yksikään ei oikeen inspais. No päädyin puolivahingossa sitten Suzanne Collinsin kirjoittamaan Nälkäpeliin. Ja vajaata kuukautta myöhemmin olen ostanut sarjan loputkin kaksi kirjaa (kirjastossa jonot oli tyyliin 33 varausta), kun en voinut odottaa, että pääsen lukemaan lisää. Olenpa myös koukuttanut ainakin Antin ja siskoni (josta syystä keskimmäinen Vihan Liekit ei päässyt kuvaan, vaan on lainassa).
Mietin pitkään kerronko kirjojen sisällöstä jotakin, mutta päätin sitten, että en. Lukekoot jokainen itse. Menee kirja vielä pilalle, kun paljastan vahingossa liikaa. Voin vain sanoa, että kirjat on todella koukuttavia. Välillä tuntui tuskaiselta laskea kirja käsistään, vaikka tiedosti, että tänä yönä täytyy myös nukkua ja aamulla on herätys töihin. Huomasin miettiväni muutamaan kertaan, että vaikka haluaisin kuollakseni lukea kirjan loppuun, en olisikaan halunnut lukea sitä, kun pelkäsin sen loppuvan... Ai olenko ristiriitainen ihminen?
Aina kun olen lukenut hyvän kirjan joka on olemassa myös elokuvana/josta tehdään jossakin vaiheessa elokuva mietin aika pitkään haluanko nähdä elokuva versiota ollenkaan. Pahimmillaan elokuva nimittäin voi pilata koko kirjan. Olenkin usein pysytellyt päätöksessä, jos näen ensin elokuvan en koske kirjaan ja päin vastoin. Taru sormusten herrasta oli poikkeus. Mutta nyt mietin pitäisikö silti mennä katsomaan Nälkäpeli-elokuva?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti