sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Ylistys QR-koodeille ja siitä seurannut salaatti

Palloilin menneellä viikolla kaupassa taas kerran väsyneenä, melkein jo vihaisena siitä, että olen nälkäinen, mutten oikeastaan halua mitään ja ruuan ajatteleminen saa vielä entistä vihaisemmaksi, koska nälkä vain kasvaa. Näin tapahtuu epäsäännöllisen säännöllisesti pitkien työpäivien jälkeen, kun kotona ei ole odottamassa valmista ruokaa. Tällä kertaa kauppareissu vain päätyi jotenkin muuten, kuin hätäapu pakastepitsaan.

Huomasin nimittäin yhden hyllyn reunalla roikkumassa hintalapun jonka alareuna kehotti, etsimään bataatti-grillijuustosalaatin ohjeen QR-koodin avulla. Pieni huomaamaton piip ja minulla oli resepti kourassa eli ostoksen jo käytänössä korissa. Kauppareissu kesti huomattavasti normaalia vähemmän aikaa ja avopuolison hermot olivat normaalia vähemmän riekaleina. Onko tuollaisia ihmeellisiä päivän pelastus-lappusia ollut kaupoissa jo pitkään? En ole aiemmin varmasti edes vaivautunut kiinnittämään huomiota, koska heikosti palvellut aatamin aikainen Nokian "älypuhelimeni" ei ole tukenut moisia hömpötyksiä. Ehkä olin nyt uuden nykyajalle siirtyneen puhelimeni kanssa valppaampi, tai tämä oli oikeasti ensimmäinen laatuaan.

Oli miten tahansa toivon kyseisiä lappusia kauppoihin paljon lisää. Sillä vaikka salaatti oli hyvää, minut tuntien kyllästyn siihen, ehkä jopa pian. Vaikka rakastankin selailla ruokablogeja ja reseptikirjoja haaveilun merkeissä, ei ne oikein sovi yhdeksän tunnin kiireisen työpäivän jälkeen nälästä kiukkuavalle minulle, valitettavasti. Olen ehkä asiasta ihan liian mielissäni, mutta omapa on asiani. Elämä helpottui, ainakin yhtenä päivänä!


Tämä salaatti oli muuten oikeasti todella hyvän makuinen ja se tehtiin suurinpiirtein tällä ohjeella: Bataatti-grillijuustosalaatti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti