tiistai 28. toukokuuta 2013

Jätskikoneen testaus

Sisko oli ollut ihan yltiö fiksu ja ostanut mulle synttärilahjaksi OBH Nordican pikkuisen jäätelökoneen. Mulla ei ole viime aikoina ollut tuuria kyseisen merkin tuotteiden kans: ensin blenderin terä vaan lopetti pyörimästä, seuraava versio oli jo paketista tullessa viallinen ja nyt jäätelökoneesta puuttui sekoitin-vatkain ja pari kantta. No mutta rahojen palautus ja Gigantin kautta uusi kone matkaan. Kulhot pakastimeen jäätymään ja tänään päästiin jo testaamaan millaista on oma tekemä jäätelö.


Aloitettiin testaus ihan pakkauksessa tulleesta ohjekirjasta simppelillä vaniljajäätelöllä. 15 minsan pyöräytys koneella ja lopputulos oli todella kiva pehmismäinen jäätelö, ainakin tämmösessä 30 asteisessa lämpötilassa. Oltiin niin ahneita, ettei viitsitty enää jäädyttää jätskiä enempää pakkasessa, mutta pidänkin pehmiksestä. 3,2 dl jäätelö kippo osoittautui ihan todella hyväksi kahden hengen annokseksi. Juuri sen verran, ettei tule syötyä liikaa! (Pakkauksessa kyllä tuli kaks kippoa jos oikeen himo iskee niin voi tehdä kummallekin oman.

Huomenna olis tarkotus testata mansikkajäätelöä, pakkasessa olis vielä muutama rasia viime kesältä. Veikkaan, että tällä tulee tehtyä aika paljon jätskiä tälle kesää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti