sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Maaliskuussa Dubaihin

Varasimme toissa yönä siskon ja serkun kanssa maaliskuulle matkan Dubaihin, tai jos ihan tarkkoja ollaan Sharjahiin, 17 kilometrin päähän Dubaista. Joten viikko lämmössä odottaa! Tuohon aikaan reissatessa lämpimät viikon matka vaihtoehdot on aika vähissä, varsinkaan jos Kanaria ei oikeastaan kiinnosta. Meidän tapauksessa matkan lahjaksi saajan eli serkkuni vaatimukset olivat lämpöä, aurinkoa, rusketus ja shoppailu mahdollisuudet. Joten Dubai lähes aurinkovarmana paikkana alkoi tuntua kovin houkuttelevalta, lisäksi kaupat ei ainakaan lopu kesken. Lähdetään siis katsomaan vähän erilaista kulttuuria mihin ollaan totuttu, odotan itseasiassa todella innolla!

www.finnmatkat.fi

www.finnmatkat.fi
 Mutta nyt kelpaisikin hyvät vinkit mitä tuolla Dubain suunnalla kannattais tehdä?



2 kommenttia:

  1. Dubai - ihana paikka ♥ Siellä on vaikka mitä puuhaa, laidasta laitaan! Rannalla saa varmasti kulumaan aikaa, vaikka itse en ole sinne kahden viikonmittaisen reissun aikana oikeastaan kertaakaan ehtinyt, sillä tekemistä on tosi paljon. Noita ostoskeskuksia kannattaa koluta ihan senkin vuoksi, että tovi kuluu ihmetellessä, miten hullut puitteet sillä rahalla saakaan rakennettua. Huumoria peliin, sillä itse en ainakaan jaksa vaikuttua hilekimaltelevista autoista ja muista vastaavista, mutta kun pääsee siihen mielentilaan, että kaikki tällaiset on oikeastaan aika hassua, niin johan alkaa hymy irtoamaan joka kulman takana. Toinen juttu, jota ehdottomasti suosittelen, on Jumeirah Mosquessa muutaman kerran viikossa järjestettävä "luento" islaminuskosta ja paikallisesta kulttuurista - todella hyvä ja silmiä avaava kokemus, olen sen käynyt molemmilla reissuilla kuuntelemassa. Ensimmäisellä reissulla kävin myös aavikkosafarilla, mutta se oli pienoinen pettymys.

    Lisää vinkkejä löytyy meidän blogin alkupään teksteistä, sivupalkista löytyy myös Arabiemiraatit-tunnisteella :) Kivaa matkan odottelua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Kieltämättä Dubaita googletellessa on tullut jo muutamaan kertaan olo, että miten ihmiset keksii rakentaa ja tehä tollasta, ihan oikeesti? Käynpä tuota sun blogia kurkkaamassa. :)

    VastaaPoista