sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Unelmien hääpuku?!?

Tuossa joitain päiviä takaperin varasin ensimmäisen ja toivottavasti myös viimeisen (hah!) hääpuvun sovitus ajan parin viikon päähän. Sitten iski paniikki. En mä tiiä yhtään mitä haluan! Miten voin ostaa mitään, kun en tiiä mistään mitään. Lisäksi joka kerta hääpukuja googletellessa iskee ahdistus, en pidä oikeastaan yhdestäkään hääpuvusta. Tai ainakaan ihan niistä perinteisistä joissa on iso helma ja kaikkea... En ole oikein varma siitä valkoisesta väristäkään, ainakaan sen puhtaimmassa muodossa. Viihtyisin ehkä paremmin jossain vaaleassa persikassa tai edes luonnonvalkoisessa. Löysin selatessani lopulta muutaman ihan kivan puvun, mutta osuma prosentti on aika heikko ja niissäkin se "täydellisyys" on kaukana.

Ensimmäiset kaksi pukua on suhteellisen kapoisia, mikä on mielestäni siis ehdoton. Ei myöskään liian tönkköjä ja paksuja kankaita. Malleista en sitten oikeastaan tiedä mitään, nämä nyt on sattumalta kaula-aukoltaan aika saman tyylisiä, mutten kyllä ole yhtään varma onko se minun pukuni malli. Sen tiedän, että pitkän puvun pitää olla suhteellisen simppeli, muttei kuitenkaan liiankaan yksinkertainen. Ylemmässä tykkään, että pitsi tuo muuten hyvin yksinkertaiseen malliin kuitenkin vähän jotain juttua. Tuon mekon voisi jopa kelpuuttaa ilman tuota laahusta. Toki sillä varauksella, että se on minun päällä yhtään samannäköinen mitä tuolla mallilla (voi sekin vielä!). Alemmassa mekossa kangas taas laskeutuu tosi kauniisti, juuri tuollaista nätisti liikkuvaa kangasta toivoisin puvun olevan. Tämä mekko tosin kaipaisi jonkun pienen jujun ehkä jonkin koristeen vyötärölle?

www.haat.fi

haapukukauppa.fi

En ole sulkenut todellakaan pois myöskään lyhyempää helmaa, mutta silloin koen kyllä suoran helman olevan aika pliisu. Jos siis päätän valita lyhyen puvun, helmasta tulisikin hiukan muhkeampi. Tästä puvusta pidän eniten tuosta helmasta, se on todella kaunis. Mutta tuo mekon yläosa ei miellytä ollenkaan. Rypytykset ei näytä kivoilta ja koristekin on ehkä vähän oudossa paikassa omaan makuun. Lyhyen helman plussana saisin oikeasti panostaa kunnolla kenkiin.

angeldress.co.uk

Pitäisköhän mun ottaa sovitukseen nämä kuvat mukaan? Selittää, että vähän niinku tälläisiä etsin, muttei kyllä yhtään tälläsiä. Toisaalta haluaisin sovittaa myös avoimin mielin jotain minkä ammattilainen mulle katsoo sopivan, koska enhän minä sitä itse tiedä. Myyjä parka mahtaa olla mun kanssa repimässä hiukset päästänsä (ja kaasot).

4 kommenttia:

  1. Superpaljon tuosta hääpuvusta ei kannata stressata ennen kuin on käynyt muutaman (!) kerran eri liikkeissä sovittamassa. Mulla oli varsin selkeä käsitys siitä, minkälaisen puvun haluan, ja sovitettuani kymmeniä pukuja, matkaan tarttuikin aivan erilainen. Joissain liikkeissä ei ollut yhtä ainoaa edes ehkä-pukua ja sitten lopulta löytyi pari, joista olisin voinut ottaa minkä tahansa. Netin kuvissa puvut näyttävät kauniilta, mutta niistä on vaikea päätellä, minkälaisilta ne näyttävät juuri sinun päälläsi. Itse ainakin vuoroin hakkasin päätä seinään ja nauroin hysteerisesti, kun sovitin paria merenneito-mallista pukua, niin typeriltä ne näyttivät, kun sitten taas erilaiset mallit olivatkin todella kauniita päälläni. Kokeilemalla löytää ja saa muokattua myös paremmin sitä ennakkokäsitystä siitä, minkälainen olisi hyvä. Tuunausta siis. Tuo hääpuvun etsintä on projekti, ja vaikka ensimmäisestä liikkeestä löytyisikin kiva, niin suosittelen käymään vähintään toisessa vielä sovittamassa uuden satsin, jotta saa kunnon varmistuksen löydöksen parhaudelle :) Kaikkiin myyjien hörhötyksiin ei kuitenkaan kannata lähteä mukaan. Minulle esim. sanottiin yhdessä liikkeessä, kun puvussa oli sellainen kovin blingbling-vyö, enkä todellakaan halunnut sellaista, että kun totun siihen niin se on todella kiva. Miksi haluaisin tottua johonkin, josta en lähtökohtaisesti pidä ollenkaan? Nojoo... mutta tsemppiä etsintään, se on kivaa puuhaa, kunhan on tarpeeksi aikaa :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä etsintään! Itse kävin kerran liikkeessä testailemassa ja sain elinikäiset traumat. Asiakaspalvelu oli kamalaa, eikä liikkeessä ollut miellyttäviä pukuja lähes ollenkaan. Erityisesti minun kokoiselleni. Onnekseni minun mekkoni tekee ystäväni, joten säästyn ehkä pahemmalta kriiseilyltä. Toivottavasti sua lykästää ja löydät puvun, johon rakastut päätä pahkaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoa sopii. Teetetty puku on varmasti ainakin omannäköinen, ja jos sen tekee ystävä jänitettävää on varmasti paljon vähemmän mitä vieraalla teetetyn puvun kanssa.

      Poista