maanantai 12. toukokuuta 2014

Arabiemiraatit: Jeeppisafari

Kävimme Finnmatkojen kautta ostetulla jeeppisafarilla, meidät tuli hakemaan hiukkasen yrmytin oloinen jeeppikuski ihan hotellilta asti ja viereisestä hotellista napattiin mukaan vielä suomalaispariskunta. Sitten suunnattiinkin ulos kaupungista ja moottoriteitä pitkin kohti aavikkoa. Safariin kuului ihan hyvän mittainen jeeppikyyditys hiekkadyyneillä jonka aikana aika ajoin pysähdyttiin ihastelemaan ja valokuvaamaan maisemia. Lopuksi ajettiin aavikolle rakennettuun leiriin jossa pääsi kokeilemaan kamelilla ratsastamista, katseltiin napatanssia ja maisteltiin paikallisia ruokia. Lopuksi meidät vielä kyyditettiin ihan hirmuisen iltaruuhkan läpi takaisin hotellille.


Meille tuli aikamoisena yllätyksenä kuinka hurjaa kyytiä tuo jeeppisafari oikeasti oli, varsinkin kun se meidän vähän yrmyn oloinen kuski päätti haluta ajaa koko autoletkan hurjimmat kyyditykset. Pelättiin kyllä oikeasti dyynejä ylös ja alas ajaessa auton löytyvän vielä katoltaan tai edellä ajavan jeepin perästä, kun hiekkaakin satoi tuulilasiin, niin ettei eteensä nähnyt. Ja ehdinpä hiukka huono vatsaisempana miettiä pariin otteeseen, että miten sen  jeeppihöykytyksen jälkeen muka pystyy syömään? Onneksi ennen ruokailua saatiin katsella auringonlasku ihan kaikessa rauhassa ja tasoittaa vatsa.



Kamelilla ratsastaminen oli ihan mielettömän pelottavaa, mutta pitipä muka sekin käydä testaamassa. Tai kaikista pelottavinta siinä oli se kamelin seisomaan nousu ja taas makaamaan meno, kun olin ihan varma, että tipun sieltä selästä ihan nokalleni. Heijaavaahan se itse ratsastaminenkin oli, mutta sen alun shokin jälkeen se ei kuitenkaan tuntunut enää juuri miltään... 

Hurjasta höykytyksestä huolimatta ihan mahtava kokemus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti