perjantai 15. toukokuuta 2015

Intialaista Passanda kanaa

Maaliskuussa Sveitsissä meille kokkailtiin kotikeittiössä niin uskomattoman herkullista intialaista (keittokirjasta jonka nimeä en kyllä muista). Siispä nappasin siitä ja muutamasta muustakin reseptistä valokuvat, että päästään kotonakin syömään ihan kunnon intialaisia makuja. Tuossa joitain viikkoja takaperin sitten päätettiin testata jokin mukaan tarttuneista resepteistä. Tämä ei ole se mitä syötiin Sveitsissä, koska siihen olisi pitänyt ostaa kerralla niin mahottomasti mausteita, mitä meillä ei kaapissa ollut, joten aloitettiin vähän suppeammasta ainesosa luettelosta. Mausteiden lyhyemmästä listasta huolimatta Passanda osoittautui aivan uskomattoman hyvän makuiseksi! Vaikken Intiassa ole koskaan käynytkään, väitän tämän maistuvan enemmän intialaiselle (ainakin se ulkonäöllisesti vastaa enemmän minun mielikuvaa intialaisesta ruuasta), mitä monissa perus-intialaisissa ravintoloissa saa. Tästä löytyy ne samat intialaisesta ravintolasta tutut maut, mutta paljon vahvempina ja tulisuuttakin on oikeasti riittävästi (ei silti minusta liikaa). Kuivat mausteet käytin itse morttelin kautta jauheeksi, mutta varmasti voi halutessaan käyttää myös valmiiksi jauhettuja mausteita. Mutta ainakin chilit on minusta paljon voimakkaampia kokonaisina.



PASSANDA KANAA

3 rkl öljyä
kanelitanko
2 vihreää kardemumman kotaa
(riko kevyesti vaikka kaulimella)
1 pieni sipuli, silputtuna
3 cm pala inkivääriä, raasteena
3 kynttä valkosipulia, murskana
1 tl korianteria, jauhettuna
0,5 tl kurkumaa
0,5 tl voimakasta kuivattua chiliä, jauhettuna
3-4 kananrintaa, puolitettuna
200g kreikkalaista jugurttia
2 rkl murskattua mantelia
1 tl suolaa
1 dl vettä
kourallinen paahdettuja mantelilastuja
kourallinen tuoretta korianteria

Paista aluksi öljyssä pannulla kanelitankoa ja kardemumman kotia puolisen minuuttia. Lisää sen jälkeen sipuli ja paista pari minuuttia. Sen jälkeen laita pannulle inkivääri ja valkosipuli ja paista taas pari minuuttia. Sitten lisätään vielä kurkuma, korianteri ja chilit ja paistellaan puoli minuuttia. Sitten lisää puolitetut kananrintapalat ja kääntele pannulla, niin että maustetta on varmasti joka puolella. Lisää pannulle vielä jugurtti, mantelit, suola ja vesi. Anna hautua miedolla lämmöllä n. 20 minuuttia, aina välillä kanoja käännellen. Soosi on valmista, kun se on niin paksua, että tarttuu kiinni kanoihin. Soosin siis ei ole tarkoitus olla löysä kastike, vaan paksu maustekerros kanojen päällä. Ripottele lopuksi pinnalle korianteri ja mantelilastut. Tarjoa vaikka basmatiriisin ja naan-leivän kera.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti