keskiviikko 24. elokuuta 2016

Mihinhän ne kesäkuukaudet katosi?

Tämä blogin päivitystahti on käynyt minulla oikeasti hiukan turhan hitaan puoleiseksi. Kesä meni taas töitä tehden ja ajellen päivittäin reilua sataa kilometriä yhteen suuntaan ja iltapäivällä toiseen. Hillittömästä työmatkasta huolimatta tykkäsin kyllä työstä, joka oli ihan älyttömän mielenkiintoista ja monipuolista. Vielä viimeisenäkin päivänä tuli useampi ihan uusi värjäys.  Ja kuten kuvasta näkyy, itsensä sotkeminen on ihan samanlaista, kuin hiusten värjäyksessäkin.


Toinen asia joka on vienyt ajatuksia ihan muualle blogista on asuntokaupat. Onhan siitä puhuttu jo koko alkuvuosi, mutta ei ehkä edes ihan tosissaan. Lopulta vastaan vain käveli kivan näköinen kaksio ja me oltiinkin muutamassa viikossa asunnonostosta vitsailevista ihmisistä siirrytty asunnon omistajiksi. Oli hiukan hommaa ottaa selvää kaikista asioista niin pikaisella aikataululla, mutta jospa olisimme hoksanneet kaiken. Seinien maalausta ja tavaroiden sisään kantamista päästään harrastamaan sitten ens kuun puolen välin jälkeen. Joten on hiukan ajatukset olleet nyt tuolla uudessa asunnossa ja miltäs se tuleekaan näyttämään. Vaikka ajatuksena ei olekaan rykäistä ihan koko sisustusta näin opiskelijabudjetilla kuntoon kerralla. Mutta kyllä minulla ajatuksia on siitä millä väreillä tuollaista tummempi lattiaista asuntoa lähdetään rakentamaan meidän näköiseksi...

Nyt tosiaan ollaan taas saatu jo kouluhommatkin aluilleen ja tästä syksyn ensimmäisestä puolestatoista kuukaudesta on tulossa toistaiseksi tiukka tahtisin. Sillä kaksi aika isoa kurssia pitäis pusertaa läpi tässä ajassa ja vielä päästä ne läpikin, tai lokakuun alussa alkavaan työharjoitteluun ei kuulemma ole asiaa. Siinä mielessä muutto ja muut härdellit on aika huonoon aikaan, mutta onneksi sain siirrettyä edes yhden projektitehtävän palautuksen vasta työharjoittelun ajalle. Joten ei tarvi huolehtia, kun kokeista. Tekemistä siis riittää tällekin syksyä, joten saattaa olla, etten edelleenkään ehdi päivitellä blogia mitenkään hirmuisella tahdilla, mutta jos edes välillä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti