keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Pänttäystä

Viimeisen postauksen jälkeen ollaan oltu lähes täydellisellä nettitauolla, tai oikeastaan olen viettänyt taukoa lähes tulkoon kaikesta. Päivät on koostunut työstä ja lukemisesta. Bongasin nimittäin viime kuun lopulla, että täällä Pohjois-Suomessakin on alkamassa tammikuussa bioanalyytikon koulutus joten ei muuta, kuin hakua taas menemään ja pääsykoekirja käteen. Siinäpä se onkin lähes kaikki vapaa-aika kulunut, mikä on vain töiltä irronnut. Vaikka istun kirja kädessä ahkerasti aina kun ehdin, tuntuu että aika hupenee aivan liian vauhdikkaasti, enkä todellakaan ehdi päntätä koko kirjaa päähäni sillä ajalla mitä minulla on käytettävissä. Toivoa sopii että edes olennainen tarttuisi mieleen...


Seuraavat pari viikkoa elän vielä netti pimennossa ja keskityn ainoastaan töihin ja tuohon kirjan sisältöön (ja yhteen kampauskoulutukseen). Sen jälkeen yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä reilun kuukauden aikana tekemättä jääneet siivoukset (onneksi meillä käy harvoin vieraita, ellei erikseen kutsuta!), keskityn hääkuviin ja kiitoskortteihin. Lupaan myös keskittyä tuohon tuoreeseen aviomieheen, joka on jäänyt kyllä muiden asioiden jalkoihin. Mielellään näkisin myös muitakin itselle mieluisia ihmisiä vähän enemmän! 

Mutta nyt vielä perehdytään näytteisiin, peukut pystyyn pääsykokeita varten! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti