tiistai 4. marraskuuta 2014

Itse tehdyt sipsit

Tuossa jokunen aika takaperin ihan mielenkiinnosta friteerattiin muutama peruna sipseiksi. Koska google tuntui antavan ohjeita aika niukasti tehtiin, kuten itsestä järkevimmältä tuntui. Loppu tulos oli ihan ok, mutta ongelmaksi kuitenkin muodostui pehmeät kohdat sipsien keskellä, vaikka sipsit annettiin keittyä rasvassa aika tummiksikin. Mietittiinkin, että otettiinko ne sittenkin palamisen pelossa liian aikaisin pois, vai olisiko niille pitänyt vielä ennen tai jälkeen friteerauksen tehdä jotain muuta? Joten jos olet sipsimestari kerro toki mikä meni pieleen! No mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä tämän kertaiset sipsit valmistui seuraavasti:


SIPSIT

2 isoa perunaa
reilu 1/2 l rypsiöljyä
suolaa

Aluksi viipaloitiin perunat juustohöylällä ja huuhdeltiin viipaleet hyvin kylmällä vedellä, jonka jälkeen jätettiin perunat vielä reilusti suolattuun veteen n. 30 minuutiksi. Ennen friteerausta tehtiin talouspaperilla oikein perusteellinen viipaleiden kuivaus. Kun öljy oli kuumaa perunat pienissä erissä öljyyn ja välissä kääntäminen. Lopuksi nostettiin perunat valumaan talouspaperin päälle ja ripoteltiin päälle suolaa, odoteltiin vielä jos kunnon jäähdyttely kovettaisi myös perunat keskeltä, mutta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti