lauantai 31. tammikuuta 2015

Matkoja, matkoja

Tuossa jo aiemmin hommattiin lennot kohti Sveitsin maata maaliskuulle. Ollaan yritetty päästä sinne jo pitkin talvea kyläilemään kaverin luo, mutta lomia tai lentoja on ollut hankala tai liian kallis saada iskettyä kaikille sopivaan ajankohtaan. Nyt sitten kaikilla oli vapaata ja lennotkin kohtuullisissa hinnoissa. Vihdoinkin päästään näkemään Alpit myös talvella ja toivottavasti testaamaan niiden laskemistakin, jos Antti uskaltautuu suksien päälle. Vähän alustavasti puhuttiin, että ainakin Leukerbadin kylpylät olis kiva käydä testaan talvellakin...

Kuva löytyi osoitteesta www.finnmatkat.fi

Vihdoin ja viimein ollaan saatu myös joku tolkku siihen häämatkaan, jota on pyöritelty viimeiset pari vuotta, että mihin mennään ja milloin mennään. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että jos halutaan kauas, ainoa vaihtoehto mihin aikaan voidaan matka etukäteen varata, niin että ollaan kumpikin varmasti lomilla on kesä. Kesä nyt ei ole se ihanteellisin aika matkustaa lämpimään, mutta tällä on mentävä! Myös se pitkään ajatuksissa ollut Mauritius muuttui lopulta Malediiveihin. Kuitenkin lähinnä toiveissahan meillä oli, että mennään johonkin mihin ei normaalisti matkustaessa tulisi mentyä koskaan: eli ottamaan rennosti ja löhöämään aurinkoon, jonnekin paratiisisaarelle. Lisäksi mietittiin, että koska tarkoituksena on vain olla, eikä huolehtiä mistään, halutaan kerran elämässä ottaa myös all inclusive-paketti. Matkataan sitten taas jatkossa hiukkasen pienemmällä budjetilla ja syödään muuallakin kuin hotellilla. Pitäähän häämatkalla olla jotain luksusta.

Saatiin myös ihan muutama päivä takaperin kutsu häihin Puolaan heinäkuussa, joten jos vain raaskimme ja ehdimme olisi kyllä aivan ihana mennä käymään katsomassa, millaiset juhlat heillä siellä on.

Joten ainakin kaksi matkaa on jo varmistettu ettkäteen, joten innolla odotetaan ihania matkoja!


2 kommenttia:

  1. Oispa ihanaa jos itsekin pääsisi tänä vuonna jossain ulkomailla käymään. Mulla on kesällä opinnoista jopa viikon loma, niin kovin kauas ei viiti lähteä, mutta joku muutaman vuorokauden kaupunkiloma esim. Prahassa voisi olla kiva. Pitäisi vain saada mies puhuttua ympäri ja toivoa, että mies saa töistä loman samalle ajankohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän viikossakin kuitenkin ehtii jo aika hyvin! Praha olis kyllä itselläkin jossakin vaiheessa toiveissa, sitä kehutaan ihan hirveästi. En ole koskaan kuullut mitään pahaa sanottavaa keneltäkään siellä käyneeltä.

      Poista