sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Uutukaiset rillit x 2

Kouluun pääsyn johdosta jouduin varaamaan ajan näöntarkistukseen, koska bioanalyytikko opiskelijalta vaaditaan mikroskooppityöskentelyyn kelpaava näkökyky. Ajattelin sitten, että kerta näkö nyt tarkastetaan joka tapauksessa niin olisi ehkä hyvä aika hankkia myös uudet lasit, eipähän tarvi sitten niitäkään olla taas muutamaan vuoteen ostelemassa. Olin jo pidempään miettinyt, että jotain vihertävää olisi kiva laseihin saada, mutta miettinyt pitäisinkö edes oikeasti moisia ja nyt oli ihan hyvä aika testata, kun sopivasti Nissenillä oli vielä tarjous kaksista laseista yksien hinnalla.

Vihreästä väristä siirryttiin ehkä enempi turkoosiin kehyksiä sovitellessa, mutta löysin kyllä aika mieluisat. Ja olen kyllä niitä myös ihan pitänyt. Ne on tuollaisina reilusti värikkäämpinä enempi meikillisten päivien lasit, jotenkin koen ne helpommiksi käyttää, kun naamassa on muutakin väriä. Toisien lasien suhteen en ollut asettanut itse mitään toiveita, kun en tiennyt ostavani useita, mutta ajattelin, että jos nyt toiset on vähän säpäkämmät niin ne voisi olla hiukan neutraalimmat. Itse en oikein osannut tarttuakaan hyllystä yksiinkään laseihin, onneksi optikko oli kuitenkin oikein asiansa osaava ja ehdotti hyllystä yksiä, joiden jälkeen en edes sovittanut muita. Nämä vaan näytti jotenkin niin omilta, vaikka mallikin oli täysin erilainen entisiin verrattuna! Enpä ole koskaan päässyt yhtä helpolla lasien oston kanssa.



Täytyy sanoa, että asiansa osaava optikko on lasien valinnassa ihan super-tärkeä, koska monessa paikkaa missä olen käynyt (varsinkin silloin, kun hommasin ihan ensimmisiä laseja) optikko, tai onko sitten ollut vain myyjä, kysyy ensimmäisenä millaisia olet ajatellut? Jos itse ei oikein tiedä, monessa paikassa saa vastaukseksi, katsele ihan rauhassa sitten ja sovittele! Okei monet varmasti haluaakin sovitella, mutta ainakaan ensimmäisiä laseja ostaessa, itsellä ei ollut mitään käsitystä minkälaiset lasit minulle sopii ja leseja on hyllyissä niin paljon, että hankalaksi käy sovittelu. Lasit lähtikin mukaan ensimmäisestä paikassa jossa myyjä toi jotain näytille ja sanoi vielä rehellisen mielipiteenkin lasien sopivuudesta.

Opin muuten oikeasti ehkä jopa joku päivä käyttämään tätä Mackiäni, sain jopa hommattua vihdoin jonkunlaisen kuvien muokkaukseen soveltuvan ohjelman...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti