keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Lissää hiusta

Käväisin tuossa viime viikolla laitattamassa pikkasen lisä pituutta omiin hiuksiin. Pitkäänhän näitä epätoivoisesti kasvattelin sitä hääkampausta varten, enkä uskaltanut edes värjätä päätäni kovin radikaalisti, tietäen hiusteni laadun. Uskallapas vaalentaa niin se kasvatus oli siinä, ne vain rapsuu poikki. Ja muutenkaan nämä ei miksikään mahdottomiksi koskaan kasvakaan, mutta onneksi on tälläisiä lisähius mahdollisuuksia aina väliinsä! Onkin aika ihanaa saada pitkästä aikaa jotain vaihtelua.


Alkuhan aina menee pidennysten kanssa vähän totutellessa, pari ensimmäistä yötä nukkuu hiuksien päällä, ja ne vetää päänahkaa, mutta yllättävän nopeasti näihin aina tottuukin, näin viikon päästä ei enää tarvi ihmetellä mitään muuta, kuin miten ihmeessä nämä onkin näin paksut? Ja kylläpäs ne kuivuukin hitaasti, itse kun olen tottunut siihen, että 5 minuuttia föönillä kuivausta ja kampaus on hyvinkin valmis!

Tämän kertaiset hiukset on ensimmäistä kertaa Bphairin hiuksia ja ainakin edellisiin hiuksiin (kaikki hiukset on siis ollut ihan "oikeista" kampaamotukuista) verrattuna paljon helpommat. Muistan aiempien hiusten menneen todella helpostikin takkuun, näiden kanssa en välttämättä aina harjaa koko hiuksia, kuin kerran päivässä. Yleensä olen tottunut, että mikäli hiukset on auki niitä saa harjata kyllä useampaan kertaan päivässä. Toki varmasti hoitotuotteillakin on merkitystä, mutta aina olen käyttänyt luonnollisesti pidennyksille suositeltuja tuotteita.

2 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvältä. Ihana tuo väri ja leikkaus. Sopii sulle tosi hyvin :)

    VastaaPoista