tiistai 14. heinäkuuta 2015

Testissä ripsien tyvikohotus

Aloin harkitsemaan ripsien kestotaivutusta helpottamaan häämatkamme laittautumis urakkaa. Rannalla makoillessa ja vedessä uidessa ei ole pakko käyttää joka päivä ripsiväriä tai muutakaan meikkiä, mutta haluaisi näyttää silti vähän huolitellummalta. Pelkästä ripsien kestoväristä en ole ikinä kokenut olevan mitään hyötyä, koska joudun joka tapauksessa taivuttamaan ripset aina. Ja jotta ne myös pysyy taivutettuna päälle on pakko  laittaa myös se ripsiväri. Olin suunnitellut tekeväni tästä ripsien tyvikohotus aiheesta tekstin siitä lähtien, kun päätin näitä lähteä testaamaan. Nimittäin minusta tuntui, että tietoa oli aika hintsusti saatavilla, joka paikassa on vain ripsien pidennyksistä (joka ei ole minun kohdalla vaihtoehto). Vaikka hyvissä ajoin olin valmistautunut tekemään tämän tajusin aineiden vaikuttaessa ripsissä, etten ollut ottanut ripsien normitilasta yhtään kuvaa. Jokainen voinee silti kuvitella piikkisuorat ripset ja verrata niitä näihin valmiisiin kuviin (anteeksi vain tunarointini kaikille!).

Kuten kuvissa näkyy, nyt ripset taipuvat ja ihan ilman taivuttimia.

Etsin itse aluksi tietoa ja tekijää ihan ripsipermikseen, mutta ystävä vinkkasi tekevänsä ripsien tyvikohotuksia, joten päätin kokeilla sitä. Suhteellisen pitkä ripsisenä nimittäin hiukan silti pelkäsin ripsipermiksessä mahdollista liian kiharaa, jo rullalle menevää lopputulosta, jollaisia on joskus tullut vastaan. Tyvikohotus eroaa permiksestä lähinnä siinä, että permiksessä ripset pyöräytetään rullan ympärille ja tyvikohotuksessa luomille laitetaan tyynyt joiden päälle ripset taivutetaan.

Koko operaatio vei aikaa hiukan vajaan tunteroisen, jonka aikana saa makoilla silmät kiinni. Homma aloitettiin poistamalla silmistä mahdolliset meikit ja sen jälkeen valitaan sopivan kokoiset tyynyt. Alaluomille liimataan suojalaput ja tyynyt asetetaan yläluomille. Ripset liimataan tyynyjen päälle taivutettuun muotoon, jonka jälkeen ripsille levitetään ensin taivuttava aine, joka saa vaikutella ihan hyvän aikaa. Kun vaikutusaika on kulunut pyyhitään aine pois kostealla ja laitetaan ripsiin vielä kiinnitysaine. Kiinnitysaineen vaikutuksen jälkeen ripset taas pyyhitään puhtaaksi ja irrotetaan tyynyistä. Ja taivutetut ripset on valmiit! Lopuksi voidaan vielä laittaa kestoväri ripsiin.

Itse olin valmistautunut silmien kirvelyyn ja veden valumiseen silmistä käsittelyn aikana, tietäen ripsien kestovärjäyksistä jotain, mutta operaatio ei tuntunut silmissä ollenkaan, ei edes se taivutuksen jälkeen laitettu väri! Lopputuloksen pitäisi säilyä ripsissä 2 - 3 kuukautta, joten innolla jään seuraamaan miten näiden kanssa oikeasti pärjää pidemmän päälle. Varmasti palaan taas vielä tähänkin asiaan myöhemmin, kun aikaa kuluu hetkinen...

2 kommenttia:

  1. Miten kauan kohotus säilyi ripsissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi, en ole huomannut tätä viestiä ollenkaan. Vastaus voi toki olla jo auttamatta myöhässä, mutta jospa se auttaisi edes jotain muuta. :)
      Kohotus kesti ehkä semmoisen kuukauden verran niin, ette tehnyt itse ripsille mitään. Sen jälkeen tein kevyen taivutuksen ehkä sen toisen kuukauden ajan, jolloin ripset vielä taipui tosi helposti.

      Poista